Kuopion keskusta mainettaan vetovoimaisempi

Kuopion keskustan kehittämisyhdistys oikoo kaupungin ytimestä eläteltyjä kielteisiä mielikuvia toteuttamassaan keskustabarometrissä. Selvityksen mukaan esimerkiksi käsitys tyhjillään olevien liiketilojen suuresta määrästä on pitkälti näköharhaa.

Kilometrin säteellä Kuopion kauppatorista on laskettu olevan 651 liiketilaa, josta käyttövalmiina on tyhjillään vain vajaa 6 prosenttia. Se on selvästi pienin osuus vertailukaupungeista, kuten Jyväskylästä, Lahdesta ja Joensuusta.

Selvitys kertoo muitakin lupaavia lukuja torin ympäristön vetovoiman kasvusta kävelykeskustan valmistuttua. Esimerkiksi toriparkin kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tapahtumista ei ole pulaa, mistä on paljolti kiittäminen yhdistyksen aktiivisuutta.

Kehittämistyöhön täytyy kuitenkin yhä panostaa, jotta positiivinen vire saa jatkoa.

Käyttämätöntä liiketilaa on torin välittömässä läheisyydessä silmämääräisesti vieläkin liikaa. Tilojen määrässä laskettu täyttöaste on kova, mutta arviota olisi täydennettävä pinta-alat huomioivalla laskemalla.

Kävijämäärissä keskustan kauppakeskukset vetävät vertoja jopa Matkukselle. Ihmisten virtaus ei kuitenkaan kerro siitä, paljonko rahaa on käytetty. Torin ympäristöä täyttävät edelleen huomattavan runsaasti julkiset ja julkisrahoitteiset tahot, mikä ei edistä markkinaehtoisten palvelujen syntyä.

Kaikkiaan tunnelma ”mualiman navan” ympärillä on kuitenkin täynnä uskoa ja toivoa. Ydinkeskustan täydennysrakentaminen tuo yrityksille asiakkaita ja asiakkaille palveluja. Elävä keskusta säteilee hyvinvointia koko kaupunkiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Koronan torjunnassa ennakointi on viisautta

Kaikki maahantulijat koronatestiin

Saarikko ei perinyt keveintä ministerinsalkkua

Lukashenkon asemaan murtumia

Kunnat eivät lomauta opettajia ilkeyttään

Miten Suomi muuttuu, vai muuttuuko?

Kouluverkon suunnitteluun tarvitaan parempia ennusteita

Vihreissä jälleen vetoa hallituksesta oppositioon

Lyhennysvapaita aitoon tarpeeseen

Kulmuni on köysissä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.