Kuopion pitää myös elää iskulauseensa tavoin

Uutinen Kuopion kaupungin suunnittelemista koulujen ja päiväkotien toiminnan ja resurssien leikkauksista paljastaa, miten epätoivoisiin ratkaisuihin säästötarpeet päättäjiä ajavat. Hyvän elämän pääkaupunki aikoo muun muassa leikata lukiokursseja, luopua varahenkilöjärjestelmästä ja tinkiä tietotekniikkamenoista (Savon Sanomat 31.10.).

Kasvun ja oppimisen palvelualueen ensi vuoden talousarvioraami oli alunperin 210 miljoonaa euroa, lähes viisi miljoonaa euroa pienempi kuin tänä vuonna. Viime viikolla kaupungin johto ilmoitti kahden miljoonan euron lisäsäästötarpeesta. Lisäsäästö on noin prosentti kokonaiskuluista, mutta siitä huolimatta summa on suuri.

Luettelo ylipyyhittävistä asioista on pitkä: rahaa ei tulekaan palvelujen kehittämiseen ja palvelutarpeen rahoitukseen, varhaiskasvatuksen oppilasmäärän kasvun rahoittamiseen tai uusien koulukuraattorien hankintaan. Varahenkilöjärjestelmästä luopuminen on erityisen hassua, koska Kuopio on ollut kokeilussa mukana pilottikaupunkina. Syksynä alkaneen kokeilun piti kestää ensi vuoden heinäkuun loppuun saakka, mutta se katkeaa vuodenvaihteessa. Lukiokursseja saatetaan leikata yli sadalla. Lukion aloituspaikoista tingitään.

Leikkauksista seuraa ikäviä asioita: ryhmäkoot kasvavat, vanhoja kirjoja kierrätetään edelleen ja voipa käydä niinkin, että perusopetuksessa tehdään yhdysluokkia. Ryhmäkokojen kasvun kanssa yhdysluokat ovat vaikeita, kun erityisen tuen oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea. Siitä taas seuraa, että luokassa pian kaikki kärsivät.

Toissa vuonna Kuopiossa puhuttiin, että lapsivaikutusten arviointi otettaisiin osaksi kaupungin päätöksentekoprosessia. Valtuustoaloitteesta alkunsa saanut keskustelu johti selvitykseen, jonka valtuusto puolestaan merkitsi tiedoksi ”vastauksena valtuustoaloitteeseen”. Nytkin yleisesti arvellaan, että lapsivaikutuksia on, mutta sen ei anneta häiritä päätöksentekoa.

Kasvun ja oppimisen palvelualueen menot nousevat uudella tavalla päätöksenteon keskiöön ilmeisesti vasta sitten kun maakunta ottaa sote-asiat hoitoonsa.

Tällä hetkellä Kuopion kaupunki näyttää toimivan kuin ihminen, jolla on sivupersoona todellisen persoonansa ohella. Toinen sanoo hyvää ja toinen tekee pahaa. Ei niin voi olla. Jos kasvun ja oppimisen alueelta otetaan pois niin paljon kuin nyt näyttää, on vaikea nähdä Kuopiota lapsi- ja nuorisoystävällisenä Hyvän elämän pääkaupunkina. Päinvastoin on odotettavissa, että säästöistä seuraa inhimillistä tuskaa perheissä, kun lasten ja nuorten oireilu lisääntyy. Sellaisten seurausten hoito se vasta kalliiksi tulee.

On uskallettava puuttua todellisiin ongelmiin, joihin taitavat kuulua esimerkiksi tukipalvelujen toistuvat tylyt ilmoitukset sisäisten vuokrien kasvusta. Nyt korotustarve on 2,7 miljoonaa euroa.

Kyse on valinnoista, joiden pitää olla linjassa strategian kanssa, ei ristiriidassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Menojen kasvua on hillittävä

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.