Kyläkaupat ja panimot hyötyvät alkoholilaista

Ylimääräisiä joulunajan seisokkeja ei tänä vuonna juuri vietetä panimoteollisuudessa, jossa valmistaudutaan täydellä höyryllä alkoholilain uudistuksen tuomaan nelosoluen vapautukseen.

Iisalmelaisella Olvilla haasteena ei ole niinkään juoman riittävyys vaan tölkkien saatavuus (SS 20.12.). Käytännössä niin panimot kuin kaupat lähtevät uudistukseen asteittain, hitaasti kiirehtien. Lähtökohtaisesti luvassa on ankara kilpailu osuuksista täysin tuoreilla markkinoilla. Toisaalta alkuvuosi on alkoholin myynnissä hiljaisinta aikaa, ja etenkin oluissa varsinainen sesonki ajoittuu kesään.

Kokeiluun, tunnusteluun ja tuotekehitykseen on aikaa. Olvilla on jo omia erikoisoluita ja esimerkiksi kuopiolaisilla pienpanimoilla Iso-Kallalla ja RPS Brewingillä käsityöläisoluensa. Niiden valmistus helpottuu, kun prosenttia ei tarvitse painaa keinotekoisesti alas.

Lievästi vahvempien juomien salliminen hyödyttää pieniä kauppoja, jotka ovat kärsineet hintakilpailusta ja aukiolojen vapauttamisesta. Etenkin kyläkaupoille uudistus avaa toiveikkaita näkymiä ensi kesään. Päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi, että muutoksen ansiosta voidaan jopa välttää kauppakuolemia (Yle 15.12.).

Alkoholilain uudistuksesta seuraa moninaisia vaikutuksia, joiden kokonaisuutta on vaikeaa ennustaa. Nelosoluen hinta mitä todennäköisimmin tippuu. Toisaalta korotus jo ennalta kolmosolutta korkeampaan veroon ehkäisee vahvojen juomien nousua valtatuotteiksi. Jos kaupasta saatava hieman laadukkaampi erikoisolut saa kuluttajan jättämään Alkossa käyntejä väliin, myös mahdolliset haitat jäävät pelättyä pienemmiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Ovatko kaikki lajit urheilua?

Pohjois-Savo on vahva urheilumaakunta

Toinen aalto ei enää yllättäisi suomalaisia

Junttia vituttaa väärässä paikassa, nössöä ei ollenkaan

Eläinten hyväksikäyttö johtaa kulkutauteihin

Juntti käyttää väärässä paikassa

Monipaikkamaalainen kaupungissa

Korona muuttaa työelämän käytäntöjä

Poliisin toimintavalmius riippuu resursseista

Vaka vanha Matti Vanhanen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.