Kyllähän me, mutta ne muut

Tällä palstalla on tullut aiemminkin ihmeteltyä maan laajalevikkisimmän maakuntalehden suhtautumista koko Suomen kehittämiseen. Luulisi, että sillä olisi siihen jopa vastuuta alan selvästi suurimpana toimijana. Mitä vielä. Oman reviirin ulkopuolella olevat hankkeet ovat joko eksoottisia erikoisuuksia tai maan parasta ymmärtämätöntä kotiinpäinvetoa, josta käytetään termiä aluepolitiikka.

Varsin tuoreessa muistissa on vaikkapa uutisointi Lääkealan keskuksen alueellistamisesta Kuopioon. Surullista.

Maan laajalevikkisimmässä maakuntalehdessä hämmästytti viikonloppuna koko sivun kokoinen artikkelikokonaisuus, jossa käsiteltiin sinänsä aivan oikeaa aihetta eli taide- ja kulttuurialan liiallista koulutusta.

Näkökulma oli taas sellainen, että hohhoijaa. Sanatarkasti jutussa todetaan, että "taide- ja kulttuurialan tutkintoja tehtailevat erityisesti maaseutupaikkakuntien ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut".

Pääjutussa oli tikun nokkaan nostettu Oulun seudun ammattikorkeakoulu, jossa uudet opiskelijat oli artikkelin mukaan otettu vastaan sanomalla: tervetuloa opiskelemaan, mutta kai te tajuatte, että töitä te ette tällä tutkinnolla saa. Lainaus siis edelleen sanatarkka.

Toimittajan lähteenä yksi tuttu. Sanatarkasti sekin jutusta poimittu.

Kun sinänsä tärkeiden asioiden käsittelyssä rima asetetaan tälle tasolle, ei voi muuta kuin kulmia kohotella. Jos Oulun ammattikorkeakoulussa asiat ovat noin kuten toimittaja väittää, miksi hän tyytyi vain raapaisemaan pintaa? Mieluusti oli nähnyt oululaisten vastauksen kovaan väitteeseen. Jos ei pääse paikan päälle niin rohkeasti luuri käteen. Tukiasemia on Pohjois-Pohjanmaallakin.

Artikkeliin oli haettu esimerkkejä myös Joensuusta, Tampereelta ja Kokkolasta. Kai Kuopiokin olisi kelvannut havaintomateriaaliksi, mutta täällä on ymmärretty luopua graafisen viestinnän opetuksesta. Se oli kaikille, myös oppilaille, surutyön paikka.

Metropolia puuttui artikkelista. Tiedoksi, että se on pääkaupunkiseudulla toimiva ammattikorkeakoulu, jonka opintovalikoimaan viestintä kuuluu.

Taideteollinen korkeakoulu ja Kuvataideakatemia esiintyivät omassa kastissaan. Arvatkaas, missä nämä opinahjot maistereita suoltavat?

Hallituksen kaavailemat muutokset polttoaineverotukseen laittoivat niinikään odotetusti mopon keulimaan. Kysymys on energialähteiden verokohtelusta suhteessa toisiinsa. Suurennuslasin alla on turve.

Maan laajalevikkisimmässä maakuntalehdessä turpeesta on käytetty sellaisia määritelmiä kuin rasite ja ruma tai musta tahra. Ja kun tahrasta puhutaan, silloin kai tavoitteena on räjäyttää se pois.

Näin kylmän viileästi sitä on vara puhua toimialasta, joka työllistää tuhansia ihmisiä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kun miettii retoriikkaa, kannattaisi laskeutua lasikopista turvesuolle jututtamaan yrittäjää, jolla on kaikki kiinni turpeennostokalustossa.

Sitä tosiasiaa ei pidä kiistää, etteikö turpeella olisi ilmastovaikutuksensa. Suhteellisuuden taju on syytä kuitenkin säilyttää. Nopeilla muutoksilla ei saada aikaan kuin vahinkoa.

Fortumissa on sydämistytty maakaasun verokohteluun. Yhtiö investoi uuteen maakaasuvoimalaan 200 miljoonaa euroa, mutta nyt kannattavuuslaskelmat uhkaavat romuttua. Fortumin lobbausosasto antaa ymmärtää, josko laitosta kannattaa käyttää tulevaisuudessa lainkaan.

Mitä tapahtuu samanaikaisesti energiatuotannoltaan maan turveriippuvaisimmassa kaupungissa Kuopiossa? Kuopion Energia rakentaa uutta voimalaitosta, jossa metsähakkeelle on kaavailtu turpeen oheen merkittävää roolia. Ei sekään ilmaista lystiä ole.

Kuopion synniksi voi lukea sen, ettei se ryhtynyt varautumaan investointiin vuosia sitten. Eli jätti erittäin hyvätuottoisessa Kuopion Energiassa etukäteissäästöt tekemättä ja ottaa nyt velkaa.

Yli varojen eläminen tuntuu aikanaan energialaskussa.

Esimerkiksi Saksassa ei olla niin oikeaoppisia, että siellä lopetettaisiin kovapäästöinen hiilenpoltto näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Liekö se sitten aluepolitiikkaa, kovakorvaisuutta vai realismia?

Vai onko saksalaisilla enemmän hävittävää kuin suomalaisilla maakunnilla? Ainakin päästöt ovat aivan eri luokkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.