Lääke vain apukeinoksi

Lihavuus on huimaa vauhtia kasvava ongelma koko läntisessä maailmassa. Lihavuuden hoitoon on kehitetty jo useitakin lääkevalmisteita ja niiden myynti nousee kohisten (Suomen Lääkärilehti 4.4.2008). Lääkemyyntirekisterin mukaan kaikkien laihdutuslääkkeiden tukkumyynti kasvoi Suomessa 114 prosenttia vuodesta 2004 vuoteen 2007.

Periaatteessa laihduttaminen on äärettömän yksinkertaista: ihmisen on syötävä vähemmän kuin kuluttaa. Mutta asianlaita on näin vain teoriassa. Lihavuuden hoito on hyvin vaikea ja monisyinen kysymys, jolla on myös psykologinen taustansa.

Koska ylipaino altistaa lukuisille kallishoitoisille liitännäissairauksille, siihen on terveydenhuollossa suhtauduttava vakavasti. Lääkehoito on apuväline silloin kun on kysymys esimerkiksi metabolisen oireyhtymän uhkasta tai jo alkaneista sairauksista.

Lääkkeiden määräämiselle on olemassa selkeät kriteerit ja ne ovat Kela-korvauksen piirissä. Kysymyksessä ovat tällöin aivan muut valmisteet kuin lehdissä mainostettavat laihdutuspillerit, joiden lupaukset ovat kaukana todellisuudesta.

Jos lihavuus on sairaalloista, sen lääkehoito on perusteltua. Lääkehoidon rinnalla elintapamuutokset ovat välttämättömiä. Mutta jos kasvavassa liikapainoisessa väestönosassa alkaa saada sijaa käsitys, että laihtuminen sujuu lääkkeillä, ollaan tykkänään väärillä raiteilla.

Lääkemenojen kasvussa nämä valmisteet eivät vielä ole merkittävä ryhmä ja niiden käytön on pysyttävä tarkassa harkinnassa. Lääkkeettömät hoitokeinot eivät saa jäädä toissijaisiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sen sijaan, että tähdättäisiin proteiinipatukan voimalla timmin pyöreään tarakkaan, ravitsemuksella tulisi pyrkiä meidän itäsuomalaisten lempparikansantaudin ehkäisemiseen

Liikennepolitiikassa hallituskriisin ainekset

Äänestysikärajan laskua voisi kokeilla

Mistä voin luopua

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.