Lähiliha kiinnostaa

Atrian päätös teurastuksen lopettamisesta Kuopiossa on ikävä takaisku Savon ja koko itäisen Suomen lihakarjan kasvattajille ja samalla myös alueen kuluttajille. Satojen kilometrien kuljetusmatkat Kauhajoelle ja takaisin nostavat merkittävästi kustannuksia, mikä pudottaa lihan tuottajahintaa ja syö maatalouden kannattavuutta, joka muutoinkin on heikko. Pitkät kuljetukset eivät voi olla vaikuttamatta myös lihan laatuun.

Atrian vetäytyminen Itä-Suomesta sotii siis kaikkinensa ajan yleisiä kehityssuuntia vastaan. Ympäristö- ja makutietoiset suomalaiset arvostavat päivä päivältä enemmän lähellä tuotettuja elintarvikkeita ja sen myötä myös lähilihaa. Tämä näkyy hyvin viime aikoina aloittaneiden uusien liha-alan yritysten suosiossa.

Onneksi savolaiset karjatilalliset eivät ole halunneet jäädä yhden pörssinoteeratun lihatalon armoille, vaan ovat ryhtyneet vakavissaan selvittämään, millä muodoin ja missä laajuudessa teurastuksia voitaisiin jatkaa maakunnassa Atrian poistuessa viimeistään vuoden kuluttua. MTK Pohjois-Savon käynnistämä hanke on vielä alkutekijöissään, mutta jo nyt tiedetään, että hyvin monilla lihatilallisilla on kiinnostusta ja jopa suoranaista tarvetta uudelle teurastamolle.

Seinäjokelainen Atria ei ole ottanut savolaisten toiveita kuuleviin korviinsa. Kun näin on, savolaiset voivat vastata eteläpohjalaisille heidän ikoninsa Jaakko Ilkan sanoin: "Ei oikeutta maassa saa, jos itse sit' ei hanki." Kuopion Likolahdesta lähiteurastamolle jäisi Atrian vetäytyessä valmiit, hyvät tilat, jos pörssiyhtiö vain siihen suostuisi. Tuskin suostuu.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.