Lähisuku ongelma?

Suomalaiset EU-parlamentaarikot Mitro Repo (sd.) ja Eija-Riitta Korhola (kok.) ovat valinneet lähisukulaisiaan avustajikseen EU-parlamenttiin. Revon kotimaan avustajana toimii hänen veljensä vaimo Pia Repo ja Korholan avustajina hänen veljenpoikansa Miikka Nieminen ja tyttärensä sulhanen Heikki Vestman.

Lähisukulaisen valitseminen avustajaksi ei ole ennen kuulumatonta EU-parlamentaarikon työssä. Se ei myöskään ole laitonta. Valinnalle pitää kuitenkin olla normaalia kovemmat perusteet. Lähisukulaiselta vaaditaan erityisen suurta kompetenssia, eli tietämystä, EU-asioihin perehtyneisyyttä ja asioiden hallintakykyä.

Kansalaisille ei saa muodostua kuvaa, että parlamentaarikko on valinnut avustajansa pelkän sukulaisuussuhteen vuoksi. Useimmilla mepeillä on kolme avustajaa, kaksi Brysselissä ja yksi Suomessa. Korholan kohdalla huomiota herättää, että kolmesta avustajasta kaksi on lähisukua.

Parlamentin sääntöjen mukaan kaikista lähimpien sukulaisten eli oman puolison, avopuolison, vanhempien, lasten ja omien sisarusten palkkaaminen on kiellettyä. Tämä linjaus on oikea. On myös tiedostettava, että jos lähisukulainen on erittäin pätevä, yhteistyö mepin kanssa voi olla hyvin hedelmällistä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.