Lakia on rukattava

Poliisin peitetoiminta on noussut keskustelunaiheeksi kohua herättäneen Ulvilan surmatyön tutkinnassa. Puolustus väittää, että poliisi soluttautui murhasta syytetyn naisen miesystäväksi utsiakseen syytetyltä surmaan liittyviä tietoja. Keskusrikospoliisi (KRP) myöntää, että murhajutun tutkinnassa on käytetty peitetoimintaa, mutta ei kommentoi tutkinnan yksityiskohtia.

Poliisi turvautuu peitetoimintaan harvoin. Useimmiten soluttautuminen liittyy järjestäytyneiden rikollisorganisaatioiden tutkintaan. Tyypillisiä yksittäisiä rikollisuuden lajeja ovat silloin huume- ja talousrikollisuus sekä terrorismi. Ulvilan tapaisen surmajutun tutkinnassa peitetoiminta on poikkeuksellista. Soluttautujaan turvautuminen kertoo, että murhajuttu on ollut tutkijoille äärimmäisen haasteellinen.

KRP:n päällikkö Rauno Ranta painottaa, että hän päättää henkilökohtaisesti, turvaudutaanko jonkun jutun esitutkinnassa peitetoimintaan. Päällikkö ratkaisee alaistensa esityksestä, kuka peitehenkilö on. Peitehenkilön pitää olla vapaaehtoinen, sinkku ja henkisiltä ominaisuuksiltaan sovelias tehtävään. Hän voi työskennellä missä tahansa poliisin organisaatiossa.

Nykyinen peitetoimintaa säätelevä laki on poliisin näkökulmasta ongelmallinen. Ollakseen uskottava soluttautujan olisi kyettävä tekemään usein joku lievä rikos. Poliisi haluaisikin lievennyksiä tältä osin lakiin. Muutosvaatimukset ovat ymmärrettäviä, sillä kysymys on jopa soluttautujan hengestä. Laki kaivannee tarkennuksia myös kohtaan, jossa säädetään peitehenkilön henkilöllisyyden muuttamisesta.

On mahdoton arvioida, onko poliisi syyllistynyt moraaliseen ylilyöntiin Ulvilan jutun tutkinnassa. Peitetoiminta sinänsä on kuitenkin tehokas ja hyväksyttävä ase rikollisia vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Malttia pöyristymisiin

Kuopion täytyy tarkastella menojakin kriittisesti

Rasismia eivoi voittaa valehtelulla

Pääministerit ja Itämeri

Kiitos talvi! – Ensin pieni flikflak-sarja, sitten ohjelmassa rintarauhasten sulatus

Postin kannattavuusei parane lakkoilulla

Joulujuhla ja kevätjuhla kuuluvat kouluun

Muuan tarina

Julkisuus, tuo ikävä kiusanhenki

Perusoikeuksien rajoja on joskus hyödyllistä mitata

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.