Lapinlahti here I come

Niin usein olen matkoihini kävellyt,

ja melkein yhtä usein takaisin tullut,

taas sinne päin matkalla olen nyt,

tulkaa vastaan oi ystävät hullut.

Kai Seppo teki kepposen ja käy tam tam,

Juankoski here I come.

Niin sitä hoilattiin, kun kotikylän poika lauloi radiossa ja auton nokka näytti kohti Juankoskea. Apaut 28 vuotta siellä tuli asuttua, koillissavolaisessa maalaiskaupungissa.

Sitten kutsui pikkulandepaukun paratiisi, Kuopio. Suuri city, jossa oli pitserioita jo vuonna kaheksatkytäjotain ja jonne mennessä linjurissa joku tyrkytti huumeita ja yritti kouria. Ei meillä semmoista, landepaukkulassa.

Meillä taisi olla vain ennätys sarjassa Eniten puukoniskuja samaan vartaloon.

Kuopioon pikkulandepaukun ei pitänyt muuttaa koskaan.

Mitä minä siellä, metsän keskellä kasvanut maalaistyllerö. Kulkemassa kadunkulmissa, joissa en ole vetänyt rämpylöitä polkupyörällä. Katsomassa ohi ihmisiä, joista kukaan ei ole sen ja sen tyttöjä tai poikia. Hengittämässä neljän ruuhkaa ja väistelemässä kiihkeästi kipittäviä kiireisiä.

Mutta niin se vain menee, elämä. Niin vaihtuvat ihmiset, jotka kulkevat kanssasi. Niin muuttuvat paikat ja niin meistä tulee ihmisiä, jotka eivät ole sen ja sen tyttöjä. Meistä tulee niitä, joista naapuri ei tiedä mitään.

Mutta ah. Se olikin ihanaa. Minä en tiennyt mitään eikä kukaan tiennyt mitään. Aiemmin kun joku toinen saattoi kertoa mikä olen.

Mutta ei saa käsittää väärin. Juankoski on aina kotipaikkani. Siellä on rakkaat ihmiset ja kadunkulmat, joissa olen vetänyt rämpylät polkupyörällä.

Mutta niin kuin jokainen ihminen on jonkun ihmislajin prototyyppi, niin ovat myös paikkakunnat. Samanlaisia paikkoja ne ovat, ne pikkupitäjät, suurkaupungit, keskikokoiset keskenään. Mutta ne määrittelevät sitä, mitä olen. Minkä minä valitsen, se minä olen.

Juankoskella maalaistyllerö. Kuopiossa vähän citympi. Ja nyt kun kaksi vuotta Kuopiossa on mennyt, jään minä tätä vähän kaipaamaankin. Elämää, johon minua ei kasvatettu. Mutta kaupunkilaista, sitä minusta ei tullut.

Matin ja Liisan asema.

Yleisurheilukisat.

Ringette.

Vilkas kulttuurielämä.

Siinäpä oikeastaan kaikki mitä tiesin uuden elämän paikasta.

Lapinlahti. Olen pelannut siellä ringetteä, hiihtänyt ja hikoillut urheilukentällä. Lapinlahti on ainoa paikka, jonne ikinä olen unohtanut takkini. Hyviä tuttuja siellä ei ole koskaan ollut.

Nyt on. Ja sen takia oma asunto, jota kohta voi kodiksi kutsua.

Muutto vieraalle paikkakunnalle tuntuu helpolta, kun sen tekee muutaman kymmenen kilometrin päähän. Ja pääpiirteittäin Lapinlahti on Juankoski, vaikkakin kunnat ovat taloudellisesti eniten erilaiset Pohjois-Savossa.

Silti henkinen hyppy on aika raju. Kotiudunko. Enhän vaan jumahda, jätä entistä taakse.

Ja kun tällaisia asioita väkisin näköjään miettii, ei voi kuin ihailla niitä, jotka lähtevät ihan jonnekin muualle. Vieraaseen paikkaan, murteeseen, kieleen.

Siksi iloitsen siitä, että uusi elämä löytyi vanhan elämän vierestä. Mikä onni onkaan, että saa pitää kaikki rakkaansa lähellä.

Ja voi kun sen ihminen muistaisi. Silloinkin, kun ärsyttää, ahdistaa, masentaa. Kun päivä on paha ja elämä huono

Miten hyvä on, kun on kotona. Silloin on ihan sama, mitä lukee osoitteessa postinumeron jälkeen.

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sen sijaan, että tähdättäisiin proteiinipatukan voimalla timmin pyöreään tarakkaan, ravitsemuksella tulisi pyrkiä meidän itäsuomalaisten lempparikansantaudin ehkäisemiseen

Liikennepolitiikassa hallituskriisin ainekset

Äänestysikärajan laskua voisi kokeilla

Mistä voin luopua

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.