Lasku hiilinielupäätöksestä uhkaa tulla heti maksuun

Luontojärjestöt ovat vähätelleet Suomen metsäteollisuudelle epäedullista hiilinieluratkaisua, jonka EU:n jäsenmaiden neuvosto teki viikko sitten. Esimerkiksi Bird Lifen Eurooppa-järjestön bioenergia-asioista vastaava Sini Eräjää kommentoi, että ”tästä ei tule laskua kenellekään pitkään aikaan” (Maaseudun Tulevaisuus 19.10.).

Totuus voi olla toisenlainen. Finnpulpin havusellutehdashanketta Kuopioon valmisteleva toimitusjohtaja Martti Fredrikson kommentoi (Savon Sanomat 19.10.), että hiilinielun laskentasäännöillä on merkitystä metsäteollisuuden näkymille, jos ne johtavat hakkuiden rajoittamiseen. Lausunto on tulkinnanvarainen, mutta kauhuskenaariossa koko tehdashanke kuivuu kokoon ristiriitaisen lulucf-päätöksen seurauksena. Silloin lasku tulisi maksuun heti.

Finnpulpin ja muiden piirustuslaudalla olevien biotaloushankkeiden estyminen kasvattaisi kansantalouden menetykset miljardiluokkaan. Tuhansia työpaikkoja jäisi syntymättä ja vientituloja saamatta. Onneksi sentään Äänekosken tehdas ennätettiin vihkiä käyttöön keskiviikkona.

Tietysti myös kompensaatiomaksu tulisi maksuun heti. Sen suuruutta ei tosin kukaan tiedä, koska tulevaisuuden hiilidioksiditonnin hintaa ei voi etukäteen määritellä. Arvelut jokavuotisen maksun koosta liikkuvat EK:n arvioimasta 300 miljoonan euron päästöoikeusostosta elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) arvioimaan 10–20 miljoonan euron kustannukseen.

Tällä hetkellä Suomen metsät kasvavat noin 110 miljoonan kuution vauhtia. Hakkuusäästöä syntyy koko ajan eli puuvaranto kasvaa jatkuvasti ja kasvaisi myös kaavailtujen lisähakkuiden jälkeen. Suomessa metsien käyttö on ollut kestävää jo toistasataa vuotta. Samaa ei voi sanoa monista muista EU:n jäsenmaista.

Uusien tehtaiden myötä teollisuuden kasvava puuntarve käytännössä pakottaisi metsänhoitorästien hoitamiseen. Se puolestaan johtaisi hiilinielun kasvuun pitkällä tähtäimellä. Kyse ei siis ole mistään ylimääräisistä hakkuista, vaan metsänhoidollisesti perustelluista toimenpiteistä.

Metsäklusterin kokonaisuudessa päästökaupan menot ovat suurimmillaankin varsin pienet. Suurempi merkitys onkin sillä mainehaitalla, joka syntyisi mielikuvissa, kun Suomen olisi ostettava päästöoikeuksia hakatakseen metsiä. Maine menisi, vaikka hakkuista huolimatta metsävarat koko ajan kasvaisivat. Asiakkaat voisivat alkaa lopputuotemarkkinoilla hylkiä suomalaisen puunjalostusteollisuuden tuotteita. Sellaiseen Suomella ei ole varaa. Siksi sopii yhä toivoa, että lulucf-päätös paranee.

Yksi mahdollisuus välttyä maksuilta ja maineriskiltä on tuoda puuta Venäjältä, joka tuskin sitoutuu EU:n päästökauppajärjestelmään. Itätuonti vähentäisi kotimaan hakkuiden lisäystarvetta, mikä taas johtaisi metsänhoidollisten rästien kasvun jatkumiseen Suomen metsissä ja hiilinielujen kasvun hidastumiseen. Se olisi surkuhupaisa lopputulos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.