Leikkauskiistassa on järkevää etsiä sopua

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ja maakunnassa laajemminkin roihahti kansanliike, kun sosiaali- ja terveysministeriö lähetti lausuntokierrokselle terveydenhuollon keskittämisasetuksen muutoksen. Esityksen toteutuminen käytännössä tarkoittaisi sitä, että Kuopion yliopistollisen sairaalan niin sanotun erityisvastuualueen vaativimmat, lähinnä syöpäleikkaukset keskitettäisiin KYSiin. Muutoksen toteutuminen siirtäisi Keski-Suomesta KYSiin 300–350 leikkausta vuodessa.

Ministeriön esitys palautti asian itse asiassa lähtöruutuun. KYSin erva-alueella päästiin jo viime kesänä sopuun pitkään hanganneessa leikkauskiistassa. Alustavan toimintamallin mukaan vaativia leikkauksia varten perustettaisiin tiimejä, jotka voisivat leikata monessa sairaalassa.

Totuuden nimissä on todettava, että sovun syntymiseen tarvittiin KYSin kompromissi- ja ratkaisuhakuisuutta. KYSissä on uskottu, että sairaaloiden työnjaosta on mahdollista sopia keskittämisasetuksesta huolimatta.

Kesällä tehty linjaus ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi kelvannut sosiaali- ja terveysministeriölle.

Osin mielikuviin perustuvan vastakkainasettelun sijaan KYSin erva-alueella olisi hyvä yhä hakea yhteisrintamassa perusteltu ja kestävä ratkaisu esiteltäväksi asiassa temppelin harjalla olevalle perhe- ja peruspalveluministerille Krista Kiurulle (sd.). Ensimmäinen mahdollisuus kertoa vaihtoehdoista avautuu jo ensi viikolla, kun Kiuru vierailee Kuopiossa.

Yksisilmäisen riitelyn jatkuminen ei voi olla kenenkään etu. KYSin kannalta uhkana olisi, että potilasvirrat eivät täysimääräisesti suuntautuisikaan Kuopioon vaan valinnanvapautta käyttäen keskisuomalaisia leikattaisiin jossain määrin Helsingissä ja Tampereella. Se saattaisi jollakin aikavälillä heikentää sekä KYSiä että Keski-Suomen keskussairaalaa.

Haettavassa ratkaisussa on luonnollisesti huomioitava, että se turvaa pitkälläkin aikavälillä KYSin aseman vahvana, osaamistasoltaan korkeana yliopistollisena sairaalana.

Kuopioon muodostunut kansainvälisen tason lääketieteen klusteri, jonka alkujuuret ulottuvat yliopiston lääketieteen opetukseen ja yliopistolliseen sairaalaan. Näin pitää olla jatkossakin.

Muistettava myös on, että pohjimmiltaan on kysymys potilaiden edusta laajemminkin KYSin erva-alueella eli Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Päättäjien on katsottava avarakatseisesti yli maakuntarajojen ja neuvoteltava vielä kerran aidosti toimiva malli. Se on Itä- ja Keski-Suomen etu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Maaseudun arvottomat talot?

Oppilaiden oikeusturvaa oli korkea aika kohentaa

Ruoka ja ravintolat ovat Kuopion keskustan suola

Liigan siirtorallia tulisi hillitä

Itärata kuuluu kolmen suurhankkeen joukkoon

Poliitikot ovat asuntokaupan katsomossa

Maanpuolustus nojaa yhä yleiseen asevelvollisuuteen

Ystävyys on parasta nokikkain nautittuna – Tukistin itseäni niskavilloista, kun tapaamisten väli oli kasvanut niin pitkäksi, että hävetti

Korona horjuttaa Kiinan suurvaltapyrkimyksiä

Oodi sinulle, kirjahyllymme

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.