Leikkauslistaa on pakko pidentää

Valtiontalouden nopeaan tasapainottamiseen on periaatteessa vain kaksi keinoa: joko kiristetään verotusta tai leikataan valtion menoja. Kolmas tapa on panna lisää vauhtia kansantalouteen ja kerätä sitä kautta valtiolle lisää verotuloja. Se on kuitenkin pitkällinen tie ja edellyttää sitä, että ulkomailla riittää kysyntää suomalaiselle työlle. Viennin on vedettävä, muuten Suomi yskii.

Valtio velkaantuu nyt nopeasti, miljardien vuosivauhdilla, eikä rakenteilla oleva hallitus voi katsoa kehitystä kylmän viileästi sivusta. Johtavien hallituspuolueiden kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien talouspoliittiset näkemykset ovat poikenneet viime vuosina jyrkästi toisistaan. Ilmeiseltä näyttää, että ratkaisijan roolissaan SDP pitää viimeiseen saakka kiinni tavoitteistaan hallitusneuvottelujen loppusuoralla.

Suomen teollisuuden kilpailukyky ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen. Näin osoittavat tuoreet kansainväliset vertailut. Esimerkiksi meille tärkeissä Ruotsissa ja Saksassa edellytykset ovat nyt huomattavasti paremmat. Suomen kilpailukyvyn palauttaminen vaatisi tuntuvia rakenteellisia muutoksia työmarkkinoilla, mutta niihin tuskin löytyy heti henkisiä edellytyksiä ainakaan työntekijäpuolelta. Keskustelu eläkeiän nostamisesta todistaa havainnollisesti asenteiden lukkiintumisesta.

Hallitusneuvotteluja on käyty edelleen visusti kansalaisilta salassa. Jos Helsingin Sanomain saamat tiedot pitävät paikkansa, sosiaalidemokraatit ovat saaneet tahtonsa läpi ja estäneet arvonlisäveron korotuksen. Alv:n yhden prosentin korotus olisi tuonut mojovia lisätuloja valtiolle, mutta nyt ne jäävät mitä ilmeisimmin tulematta. Tulovajetta voi toki yrittää kattaa erilaisilla pisteveroilla. Verotuksen asiantuntijat ovat kuitenkin todenneet, että niiden tuotto jää huomattavasti alle alv:n korotuksen.

Jos valtiolle ei tule uutta rahaa verotuksen keinoin, jää ainoaksi vaihtoehdoksi menojen leikkaaminen. Arvonlisäveron korotuksesta luopumisesta seuraa johdonmukaisesti, että hallitusneuvottelijoiden on jatkettava leikkauslistaa. SDP on perustellut lujaa alv-linjaansa, että kulutusverojen kiristäminen vaikeuttaisi eniten pienituloisten osaa. On sinisilmäistä ajatella, että valtion maksamat sosiaaliset etuudet voisivat säilyä koskemattomina, kun julkinen velka paisuu koko ajan.

Hurskaita toiveita nopeasta talouskasvusta sopii toki esittää julkisuudessa. Arkitodellisuutta on siitä huolimatta useimmissa suomalaisissa kotitalouksissa se, että kiristyvän verotuksen ja vähenevien sosiaalisten etuuksien ansiosta yleinen elintaso ei ainakaan nouse lähivuosina. Paremmat päivät ovat nyt toistaiseksi takana päin.

Valtion velkakurimuksen ohella kansalaisten ostovoimaa vähentää kasvava inflaatio. Viimeisten tietojen mukaan rahan arvo on huonontunut vuodessa yli kolmella prosentilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.