Lemmenjoen kohun käsittely jatkuu vain

Karjalan lennoston järjestämä Lemmen-
joen harjoitus kaksi vuotta sitten ei katoa julkisuudesta vielä pitkään aikaan, koska Ilmavoimien entinen komentaja, kenraalimajuri evp. Sampo Eskelinen on valittanut saamastaan palvelurikostuomiosta korkeimpaan oikeuteen (KKO). Eskelinen sai sakkotuomion.

Valituksen kohteena on tuomio, jonka Helsingin hovioikeus antoi. Hovioikeus katsoi Eskelisen jättäneen tahallaan käynnistämättä esitutkinnan Karjalan lennoston komentajan Markus Päiviön toiminnasta Lemmenjoen harjoituksessa. Eskelinen teki tutkintapyynnön, mutta vasta sen jälkeen kun Puolustusvoimien asessori oli siihen häntä kehottanut, kolmen kuukauden kuluttua tapahtumista.

Eskelinen katsoo hankkineensa Päiviön käyttäytymisestä lisää tietoa saadakseen oikean kuvan asiasta. Tapauksen jatkokäsittelyssä lieneekin keskeistä, missä ajassa Eskelisen olisi KKO:n mielestä pitänyt muodostaa oikea kuva tapahtumista.

Lemmenjoen harjoitusta on vatvottu julkisuudessa vuoden alusta lähtien. Tiedetään jo, että Puolustusvoimissa on otettu opiksi ja on ryhdytty oma-aloitteisesti muuttamaan toimintakulttuuria. Sotilaalliset kertausharjoitukset erotetaan virkistystoiminnasta. Ilmavoimat puolestaan vähentää merkittävästi kohutun Lapinmajan käyttöä.

Eskelinen vaatii korkeinta oikeutta hylkäämään syytteen, koska hän ei näe syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Niin ymmärrettävä kuin Eskelisen reaktio inhimilliseltä kannalta onkin, hänen entisen työnantajansa näkökulmasta asian käsittelyn pitkittyminen on paitsi harmillista myös vahingollista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Itä-Suomen vahvuus on korvien välissä

Poliittinen harkinta ei voi ohittaa säädettyjä lakeja

Tehy ja Super ottivat vastuuta

Varovaisuus paikallaan Suomen avautuessa

Toivomuksia perhejuhlien järjestäjille

Hidastamisen hyvät puolet saisivat jäädä

Itärata uhkaa jäädä hankekisan takamatkalle

Puijolla merkkejä liike-elämästä

Kolme ohjetta alkuihin ja loppuihin – Laske arvet ja ystävät, mutta älä hätäänny

Epätoivoinen Trump yhä arvaamattomampi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.