Liian pitkä prosessi

Vuosia jatkunut vaalirahajupakka jatkuu ensi keväänä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ilmoitti torstaina nostavansa syytteet vaalirahoituksesta keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön entistä puheenjohtajaa, kansanedustaja Antti Kaikkosta (kesk.), keskustan entistä kansanedustajaa ja Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entistä puheenjohtajaa Jukka Vihriälää sekä kuutta Nuorisosäätiön hallituksen jäsentä vastaan.

Näin koko säätiön hallitus joutuu vastaamaan vaalirahoista. Osa syytetyistä on syytteistä "tyrmistynyt". Kaikki vakuuttavat syyttömyyttään.

On hyvä, että tuomioistuin ratkaisee, liittyikö Nuorisosäätiön toimintaan vaalirahajupakassa lainvastaisuuksia. Näin pöytä saadaan kerralla puhdistettua. Tuleva ratkaisu on myös tärkeä puolueille, säätiöille ja liike-elämälle. Tuomioistuin linjaa, mikä on sallittua, mikä ei. Tuleva oikeuden ratkaisu ei kuitenkaan tuki kaikkia porsaanreikiä, mitä puolueiden tai niiden ehdokkaiden vaalirahoitukseen liittyy.

Olisikin tärkeää, että kiihkeänä käyneen vaalirahajupakan jälkeen puolueet vielä kerran kokoontuisivat saman neuvottelupöydän ääreen yhdessä oikeusoppineiden kanssa. On mahdollista, että ehdokkaille lipsuu edelleen ohi virallisen kontrollin vaalirahaa. Mahdolliset vuodot pitäisi tukkia, jotta tulevaisuudessa vältettäisiin viime vaalikaudella käyty vaalirahanäytelmä.

Onnetonta tulevassa oikeuskäsittelyssä on se, että prosessi on venynyt näin pitkäksi. Poliisitutkinta kesti ensin noin kaksi vuotta, syyteharkinta noin vuoden ja vasta keväällä päästään käräjille. Syytetyt ovat syyttömiä niin kauan kuin toisin todistetaan. Syytetyt roikkuvat kuvainnollisesti "löysässä hirressä" pahimmassa tapauksessa vielä pitkään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.