Liian pitkät minuutit

Edesmennyt näyttelijä Leo Jokela oli myös laulumiehiä. Eräässä levyllekin laumassaan laulussa Jokela sadattelee, ettei naista, poliisia ja taksia löydy silloin, kun niitä eniten tarvitsee.

Ajat ovat muuttuneet, vaikka poliiseja ei nykyisin enää jokaisessa kylässä olekaan. Viime vuonna suomalaiset joutuivat odottamaan poliisia keskimäärin 12,4 minuuttia kaikkein kiireellisimmissä eli A-luokan hälytyksissä. Se ei ole kovin pitkä aika.

Paras on tilanne pääkaupungissa Helsingissä, jossa poliisin tulo paikalle kesti keskimäärin 8 minuuttia. Itä-Suomessa aikaa kului tasan kaksi kertaa enemmän eli 16 minuuttia. Lapissa keskimääräinen aika oli 17,7 minuuttia.

Edellä kerrotut keskimääräiset ajat eivät kuitenkaan onneksi kerro läheskään kaikkea poliisin työstä: A-luokan hälytyksiä oli vain 4,4 prosenttia kaikista poliisin tehtävistä, joita oli viime vuonna noin miljoona.

On kuitenkin muistettava, että kun hätä on suurin, tuntuvat minuutit pitkiltä. Siksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero on aivan oikeassa todetessaan, että tasapaino taajamien ja harvaan asuttujen alueiden välillä on poliisin suurin haaste. Ihmisen on voitava tuntea olonsa turvalliseksi riippumatta siitä, missä kolkassa Suomea hän asuu.

On täysin selvää, että maantieteelle ei voi mitään. Siitä huolimatta poliisilla on paljon työsarkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Hallitus ei saa katsella kuntien ahdinkoa sivusta

Hutiloinnin hinta

Liian hyviä neuvoja

Turkki pelaa kyynistä peliä, jota heikko EU vain moittii

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.