Liikenteessä alkoholin pitää riittää irtisanomiseen

Finnairin Rooman-lennolle lähdössä ollut lentokapteeni puhallutettiin ennen koneen nousua elokuussa. Tulos oli selvä: lentokapteenin veressä oli 1,5 promillea alkoholia. Seuraus oli yhtä selvä, sillä yhtiö irtisanoi lentokapteenin. Tapauksen oikeudellinen selvittely on vielä kesken. Lentokapteenia epäillään ilmaliikennejuopumuksesta.

Tapaus on herättänyt runsaasti keskustelua. Helsingin Sanomien käsiinsä saamien työsuojelupöytäkirjojen mukaan alkoholiongelmat olisivat Finnairissa lisääntyneet ja kehityksestä ollaan yhtiössä huolestuneita. Finnair itse väittää, että ongelmaa on julkisuudessa paisuteltu. Lentokapteeni on viimeksi irtisanottu yhtiöstä alkoholin vuoksi vuonna 2005.

Iltalehti (30.8.) selvitti asiaa Tilastokeskuksen avulla. Vuosina 2009-2016 Suomessa ei ole tuomittu ainuttakaan kaupallisen lentoyhtiön kapteenia ilmaliikennejuopumuksesta. Sen sijaan tuomioita on annettu matkustamohenkilökunnalle eli lentoemännille ja stuerteille. Tuomio rapsahtaa, jos veren alkoholipitoisuus lennon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai jos kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on heikentynyt.

Finnair ei katsele sormien läpi, jos yhtiön työntekijät tulevat töihin alkoholia veressään. Yhtiössä on alkoholin suhteen nollatoleranssi. Jos juovuksissa töihin saapuneet jäävät kiinni, heidät yleensä irtisanotaan välittömästi.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen pitää Finnairin käytäntöä liian tiukkana, työntekijöiden kannalta jopa kohtuuttomana (Helsingin Sanomat 30.8.). Pelko irtisanomisesta johtaa Koskisen mukaan alkoholiongelmien peittelemiseen. Professorin mielestä parempi tapa olisi ohjata alkoholi­ongelmaiset hoitoon. Jos hoito onnistuu, työntekijät voivat aikanaan palata töihin.

Koskinen kyseenalaistaa myös välittömien irti­sanomisten laillisuuden. Hänen mukaansa esimerkiksi VR on hävinnyt oikeudessa vastaavia tapauksia.

Selvää luonnollisesti on, että yksikään työnantaja ei voi laatia omia irtisanomis­sääntöjään, vaan työntekijöiden irtisanomisten on perustuttava lakiin. Ilmailuliikenteessä – tai liikenteessä ylipäänsä – alkoholiin on kuitenkin perusteltua suhtautua ankarasti. Kyse on matkustajien ja muiden liikkujien turvallisuudesta, jota ei saa vaarantaa. Vastuullisten työtehtävien hoitaminen tai edes yritykset niiden hoitamiseen alkoholin vaikutuksen alaisena ovat vakavia rikkomuksia, joista pitää olla sen mukaiset seuraukset.

Jos työntekijät kokevat alkoholin muodostuneen itselleen ongelmaksi, heidän on silti voitava hakeutua hoitoon hyvissä ajoin eikä odottaa, että he jäävät kiinni työpaikallaan.

Alkoholin nollatoleranssi on paikallaan myös muilla työpaikoilla kuin liikenteessä. Monilla työpaikoilla on tavallista, että työntekijöitä puhallutetaan satunnaisesti. Olisi hyvä, että työpaikoilla laadittaisiin yhteistyömenettelyssä päihdeohjelmia, joissa puhallutuksista ja muista valvontakeinoista sovittaisiin työnantajan ja työntekijöiden välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.