Lisää karhuja keskustaan

Olen koettanut miettiä, kuinka saisin Mari Kiviniemen syttymään. Emmekö me kaikki?

Pääministeri Kiviniemi (kesk.) paljasti (SS 27.7.), ettei syty ollenkaan pohjoissavolaiselle kuningasajatukselle maakunnasta yhtenä kuntana, eikä edes kolmena. Etäisyyksistä ja demokratian kärsimisestä kehtasi puhua, vaikka meillä olisi kaikki palvelut valmiina 200-kilometrisen valaistun pääkadun varrella.

Journalistisesti jätti-Kuopio on tavoiteltava, koska "Karhu liikkuu kaupungissa" -juttuja saataisiin päivittäin. Mutta ehkä Kiviniemi tulkitsisi otsikon "Karhu lähestyy keskustaa" niin, että siinä Eero Heinäluoma (sd.) tunnustelee vaalien jälkeistä punamultapohjaa.

Katoaako yhden kunnan mallissa kunta vai maakunta? Jos sosiaali- ja terveyskysymykset jo hoidettaisiin maakunnallisesti, suurkuntia tuskin nyt mietittäisikään.

Entä mitä tapahtuu tuon keskitetyn ylätason alapuolella, ex-kaupungeissa ja kirkonkylissä? Professori Eero Uusitalo, maaseutupolitiikan grand old man, totesi keskiviikkona Leppävirralla, ettei kunnan ja kylien perinteinen vetelä ja puolivastuuton suhde enää vetele, kun kunnat suurenevat. Suoraa demokratiaa on lisättävä, koska edustuksellinen etääntyy, Uusitalo sanoi.

Vastaukseksi tarjotaan kaupunginosahallintoa. Mutta jos sillä ei ole omaa rahaa ja itsenäistä päätösvaltaa, se on yhtä tyhjän kanssa. Jos on, se on oikeastaan kunta.

Uusitalon mukaan suurkunnat maaseutumaistuvat, eikä siihen ole varauduttu. Onko mega-Kuopio sykkivä, urbaani metropoli vai valtava maalaiskunta, jossa Iisalmen tai Varkauden kaltaiset syrjäkylät taantuvat identiteettikriisissä kamppaillen?

Tällaisen kokonaisuuden kutsuminen kaupungiksi tekee vääryyttä oikeille kaupungeille, kirjoittaa aluetieteen professori Hannu Katajamäki (HS 21.7.).

Katajamäen ratkaisu on eriytetty aluehallinto. Etelä-Suomessa muodostettaisiin suurten kaupunkien ympärille suurkuntia, jotka asioisivat suoraan ministeriöiden kanssa. Länsi-Suomessa sulautettaisiin maakunnat ja valtion aluehallinto, ja niille siirrettäisiin palvelujen organisointi. Kunnat voisivat olla pieniäkin.

Itä- ja Pohjois-Suomen ongelmat eivät Katajamäen mukaan ratkea, ellei valtio ota suorempaa vastuuta peruspalveluista. Kunnat tulee säilyttää kansalaisten lähiyhteisöinä, mutta niiden tehtäviä on vähennettävä.

Kolme eri mallia pienessä maassa ei tosin juuri selkeyttäisi nykyistä kirjavuutta.

Usein toistetaan, etteivät vanhat rajat saa olla pyhiä, mutta yllättävän pyhinä niitä pidetään. Liitosratkaisut tehdään koko kunta kerrallaan, ammoisten rajalinjojen mukaan.

Olemassaoloaan arpova eteläsavolainen Puumalan kunta on hyvä esimerkki. Yleissuunta on Mikkeliin, joka jo järjestää suuren osan kunnan terveys- ja koulutuspalveluista. Mutta pitäjän laitamat hakeutuisivat mieluummin Juvan, Sulkavan-Savonlinnan tai Ruokolahden-Imatran suuntaan. Lieviskän perukoilta, lossien takaa, ei varsinaisesti kuuluta Mikkelin työssäkäyntialueeseen.

Pilkkominen ei kuitenkaan tunnu käyvän valtiollekaan. Ehkä sisäasiainministeriökään ei haluta avata tätä Pandoran lipasta, kun rakennekeskustelu on muutenkin vaikeaa.

Pakko kysyä silti, miksi uudet kunnat täytyy aina tehdä vanhojen rajojen mukaan.

Jos keskustelu aukeaa, se voi Pohjois-Savossa tulla esiin esimerkiksi Leppävirran Timolan tai Moninmäen suunnalla. Leppävirta katsoo Kuopioon, mutta Timolaa pidetään melkein Varkauden esikaupunkina.

Jos Leppävirta nyt liittyisi Kuopioon ja Heinävesi Varkauteen, Varkauden sisäinen paikallisliikenne kulkisi Kuopion läpi. Olisihan se vänkää.

Kirjoittaja on Savon Sanomien Keski-Savon toimituksen esimies

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.