Lukukausi-maksujen hivutus syö luottamusta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Vesa Vihriälän ja tutkimusjohtaja Niku Määttäsen ehdotus lukukausimaksuista kaikille korkeakouluopiskelijoille tyrmättiin läpi poliittisen kentän. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) totesi, että maksuton koulutus on tärkeä osa sivistyneen Suomen tarinaa.

Kaukana ei ole epäilys, että muistio on vaalitäky, jota opponoimalla hallituspuolueetkin näyttäytyvät koulutusmyönteisinä. Tuoreessa muistissa ovat vielä keskustan ja kokoomuksen koulutuslupaukset eduskuntavaalien alla ja niitä seuranneet leikkaukset yliopistojen rahoitukseen. Samaisia leikkauksia pidetään muistiossa yhtenä perusteena lukukausimaksujen ulottamiselle suomalaisille. Yhden hallituskauden budjettiratkaisusta siis päätellään, että koko nykyinen opintotukijärjestelmä ja maksuttomuus on kumottava.

Etla ehdottaa vasta selvitystä asiasta ja pitää mahdollista uudistusta tulevien hallitusten tehtävänä. Muistiossa parannettaisiin tutkimuksen ja opetuksen laatua myös korkeakoulujen tuntuvalla pääomittamisella, joka rahoitettaisiin myymällä valtio-omaisuutta.

Muistiossa esitetään huoli siitä, että ilmainen koulutus on johtanut sen arvostuksen vähenemiseen ja pitkiin opiskeluaikoihin. Jatkossa voi olla aihetta koulujärjestelmän laajalle selvitykselle näiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Hallitus päätti suuren porun saattelemana sallia lukukausimaksut EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville. Tuolloin vakuutettiin, ettei kyseessä ole päänavaus kaikkia koskevalle maksulle. Lukukausimaksujen vähittäinen hivuttaminen ei ole viisasta politiikkaan kohdistuvan luottamuksen kannalta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.