Luterilainen kirkko saa tuta kiirastulta

Luterilainen kirkko ei tunne uskonnollisessa julistuksessaan sitä kiirastulta, jonka lävitse roomalaiskatoliset joutuvat kulkemaan kuolemansa jälkeisellä taivastiellä.

Valtaisiin mittoihin paisunut homokeskustelu ja siitä aiheutunut joukkopako seurakunnista ovat antaneet kuitenkin ainakin Suomen evankelisluterilaisen kirkon hengellisille johtajille esimakua, mitä kiirastuli voi kuumimmillaan olla. Erilaiset herätysliikkeet ovat hajottaneet kirkkoa sisältä päin kautta vuosisatojen, mutta koskaan aiemmin ei ole kansankirkko ajautunut yhtä syvään kriisiin kuin nyt uusien seurakuntavaalien kynnyksellä, vuoden 2010 syksyllä.

Julkisuudessa valtoimenaan vellovasta homokeskustelusta syntyy kuva, että kirkko on edelleen äärimmäisen tärkeä asia suomalaisten elämässä - todellinen elämääkin suurempi kysymys. Lehdistössä saatu palstatila tai radiossa ja televisiossa saatu lähetysaika eivät ole välttämättä kuitenkaan koko totuus kirkon asemasta nyky-yhteiskunnassa.

Toinen totuus nähdään seurakuntavaaleissa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan "ennustajaeukko" veikkaamaan, että äänestysprosentti jää myös nyt armon ja suuren kohun vuonna 2010 turhan alhaiseksi. Maaseudun pienissä seurakunnissa saatetaan yltää muutamaan kymmeneen prosenttiin, mutta isommissa kaupunkipaikoissa jäädään kymmenen, parinkymmenen prosentin lukemiin.

Seurakuntavaaleilla ei sinällään vielä vaikuteta kirkon suuntaan puoleen jos toiseenkaan. Kirkkovaltuustoissa ja -neuvostoissa ei puhuta juurikaan uskon asioista, vaan keskitytään hoitamaan kirkon maallista hallintoa. Päällimmäisinä ovat huolet seurakuntien taloudesta. Opilliset linjakysymykset nousevat esille yleensä vain niissä tapauksissa, kun seurakunnalle valitaan uutta kirkkoherraa. Tällöinkin oppiriidat koetetaan käydä mahdollisimman peitellysti, kasvottoman Joukko seurakuntalaisia -nimimerkin taakse kätkeytyen.

Suomalaisten äänestysinto on hiipunut myös kaikissa poliittisissa vaaleissa. Kun äänestysprosentti on eduskunta-, kunta- tai presidentinvaaleissa sentään vielä yli 50:n, lopputulos vastaa muodollisesti enemmistön kantaa. Mutta jos seurakuntavaaleissa äänestää vain yksi tai kaksi kymmenestä, ratkaisuvalta jää vähemmistölle.

Jos missä niin kirkon vaaleissa voi hyvinkin pieni iskuryhmä hankkia itselleen tukevan enemmistön seurakunnan luottamuselimiin. Tällaista tilannetta pitäisi kuitenkin varoa: viime aikojen eroista huolimatta evankelisluterilainen kirkko on edelleen suomalaisten ylivoimaisen enemmistön hengellinen koti, ja kodissa pitää olla henkistä avaruutta ja tilaa hengittää yhtä vapaasti kuin sunnuntaijumalanpalvelusten puolityhjissä kirkkosaleissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.