Luukasta mukaellen

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Aleksanteri katseli purppuraisen pilvensä päältä entistä suuriruhtinaskuntaansa.

Suomenmaa oli hänelle mieluinen, sillä se oli liitetty osaksi Venäjää Hänen, Aleksanterin, hallitessa.

Keisari oli pannut mielihyvällä merkille, että tunnollinen kansa oli ahkerasti muistellut kahdensadan vuoden takaisia tapahtumia; Suomen sotaa, jonka tuloksena maa siirtyi Ruotsin kuninkaalta Venäjän keisarille. Lehdissä oli tarkkaan selostettu sotatapahtumia ja muistotilaisuuksia oli järjestetty.

Tämän täytyi merkitä sitä, että syvällä kansan sydämissä asui edelleen rakkaus keisaria kohtaan. Vai ylipäätään suuria johtajia kohtaan?

Oliko siitä merkkinä se, että kesällä Raahen kaupungissa paljastettiin komea ja kookas näköispatsas jostakin suomalaisten omasta, kaljupäisestä johtajasta... mikä hänen nimensä nyt olikaan... Joka tapauksessa patsas muistutti keisarin muistomerkkiä.

Jos Venäjällä ei olisi tapahtunut vallankumousta ja viimeistä keisaria ei olisi murhattu, olisivat suomalaiset saaneet edelleen elellä keisarillisessa huomassa, Aleksanteri pohti. Heidän ei olisi tarvinnut taistella Neuvostoliittoa vastaan verisissä sodissa, vaan rauhallinen suuriruhtinaskunnan elo olisi saanut jatkua.

Vaan olisivatko nuo tuohonkaan suostuneet?

Kova vimma itsenäisyyteen suomalaisilla oli ollut. Kummallinen kansa. Äkkivaikutelmalta alamainen, yksinkertainen ja umpimielinen, mutta kuitenkin lähemmässä tarkastelussa omapäinen, lahjakas ja palavasieluinen.

Keisari hymähti. Juuri tämän takia hän tavallaan oli suomalaisiin kiintynyt. Heidän vaiheitaan ei voinut olla seuraamatta, vaikka kulkivatkin omia teitään eurooppalaisen tähtikuvion merkeissä.

Aleksanterin mieleen palautui sävelmä, jonka hän oli kuullut matkoillaan Karjalassa. "Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkasella..." Hiljaa keisari hyräili sävelmää ja katseli hymyillen entistä suuriruhtinaskuntaansa, pimeiden tuulien pieksämää Suomea.

Ja katso: tähtien valo tarttui keisarin hymyyn. Hymynsäteet singahtelivat hiljaisesti kohti maankamaraa. Ne kimposivat talojen seinistä ja puiden kyljistä ihmisiä päin.

Ja tapahtui säteiden heihin sattuessa, että äkkipikaisia ja vihaisia sanoja sanoneet pyysivät sanojaan anteeksi.

Että yltäkylläisten ruokapöytien ääressä istuvat rupesivat miettimään, kenelle tarvitsevalle he voisivat jotakin antaa.

Että jotakuinkin onnelliset ryhtyivät ajattelemaan, ketä he voisivat auttaa, ilahduttaa tai lohduttaa.

Oli joulu.

Kirjoittaja on lapinlahtelainen tietokirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Jalkapallokansan elinkautinen päättyy vihdoin ja karmeat haavat umpeutuvat sielustani

Poliitikkojen ei pidä himoita valtavia eläkerahastoja

Taiteesta on keskusteltava nuorten kanssa

Energiafuusio

Kaikki lääkitykselle

Johtajapulmasta tulee pitkään imagotappiota

Energiamarkkinoilla on taas nähtävissä vaaran merkkejä

Suomen monitieteisin yliopisto

Malttia pöyristymisiin

Rasismia eivoi voittaa valehtelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.