Mämmi eli mylym

Mämmin historia ja alkuperä liittyy maastamuuttoon, kun pakkosiirtolaisuudessa eläneet israelilaiset pääsivät lähtemään Egyptistä. He pakenivat niin nopeasti, että leipäkin jäi heiltä hapattamatta. Siksi juutalaiset viettävät happamattoman leivän juhlaa Egyptistä lähdön muistona. Kristityt liittävät mämmin tähän (Egyptistä lähtemisen) happamattoman taikinan muistoon ja pääsiäisen ylösnousemuksen sanomaan. He syövät mämmiä happamattoman leivän vastineen, muiston, ja symbolin tavoin.

Kuninkaallisen Turun akatemian teologian professori Daniel Juslenius (1676–1752) kirjoitti varsinaissuomalaisten käyttämästä tuntemattomasta mustahkosta puurosta. Tätä ruokaa nimitettiin mämmiksi, se paistui uuninlämmössä ns. (tuohisissa) ropeissa. Ruisjauhoista ja maltaista tehty mämmi mylym/mylim kotiutui jo 1200–1300 luvuilla Lounais-Suomeen, muualle se levisi myöhemmin. Turun akatemian professori Henrik Gabriel Porthan (1739–1804) piti mämmiä kiinnostavana. Hän tutki sen leviämistä. Porthanin aikalaisista pohjalaissyntyinen Christfried Ganander (1742–1970) selitti (1787) sanakirjansa käsikirjoituksessa mämmin rukiista tehdyksi tahnaksi. Sitä käytettiin leivän päällä, särpimenä voin tavoin.

Ruista viljeltiin niin sanotuissa rintapelloissa, ja maa käytettiin viljelyyn porraspieliä myöten. Mämmin väriin suhtauduttiin hieman arvellen, sanomalla – se on väriltään tummaa, mustanruskeaa, mutta maultaan kuitenkin harvinaisen makeaa. Ihmiset pitivät tästä ruuasta paljon. He nauttivat mämmin kylmänä hyvällä ruokahalulla ja söivät sitä sileäksi vuollulla päretikulla.

Porthanille mämmin kanta-aluetta olivat Häme ja osittain Etelä-Suomi. Sen sijaan Karjalassa, Savossa ja Pohjanmaalla mämmi oli tuolloin vielä tuntematonta. Kansatieteilijä Ilmari Manninen kuvailee vatjalaisten ja inkeroisten mämmin (mähtšä, mähjä) valmistusta, kun he imellyttivät uunissa yön yli ruismaltaita velliksi. Aamulla he sekoittivat seokseen puolukoita ja jatkoivat kypsyttämistä. Näin he yhdistivät mämmiin happamen ja makean maun.

Itäsuomalaisessa kansanperinteessä mämmiin liittyi vertauksenomaisia sanontoja eli metaforia, vertauksia ilman kuin sanaa.

Pohjois-Karjalan Kiteellä puhuttiin suussa hyvin maistuvasta mämmistä seuraavasti: Hupa huttu, viä velli, mämmi kaikkein mehevin.

Mämmi-sanaa on käytetty myös muun muassa Itä-Karjalan Suojärvellä. Se on voinut liittyä jonkun valtavan suuren tai jonkun ylenmääräisen vertaamiseen suuri on kui mämmi. Se on vellas ku mämmi. Jos on puhuttu, ettei se velli/mämmi näytä loppuvan koskaan on todettu: Sil vellad ei loppiete igäpäivinäh. Myös jämäkkyyttä on voitu kuvata mämmillä: Se on järei ku mämmi.

Kulttuuriperintönä maahamme kulkeutunut ruokalaji, mämmi valmistuu hapattamisen sijaan imeltämällä. Siinä puuroseosta pidetään pitkään lämpimässä, jolloin viljan tärkkelys hajoaa imeltämismenetelmässä sokeriksi. Turun Akatemian kemian professori Pehr Adrian Gadd (1727– 1797) levitti myös tietoa mämmistä ruokalajina. Hän julkaisi vuonna 1751 ohjeet mämmin valmistamiseen. Sen mukaan mämmiin tarvittiin yksi osa ruisjauhoja, ja kaksi osaa jauhettuja ruismaltaita kuumaan veteen. Gadd suositteli puuron laitettavaksi tuohiropeisiin imeltymään. Niihin jaettua vetelähköä seosta tuli hänen mukaansa kypsentää miedosti uuninlämmössä kuudesta seitsemään tuntiin.

Itä-Karjalassa Uhtuan, Repolan, Ilomantsin suunnalla kuvailtiin mämmin valmistamista näin: Se loajittih hoalieh veteh, s?iitä pantih kiukoan s?uuh, ei loitos?, jottei kiehuis. Mämmin valmistus on pysynyt pääpiirteissään melko samanlaisena lähes muuttumattomana.

Ajasta aikaan mämmi paistui uunissa tuohisissa tuokkosissa ts. ropeissa pääsiäiseksi. Luontaistaloudessa elävien ihmisten työt jaksottuivat, ne olivat sidoksissa vuodenkiertoon. Seuraavaa pääsiäistä silmällä pitäen ihmiset varautuivat hyvissä ajoin tuohisten hankkimiseen jo edellisvuoden kesäkuussa taitellessaan kaadetuista koivista vastaksia lehtimetsässä. Tuohikulttuurista vapautumisen jälkeen monet kypsyttivät mämminsä pahvisissa tuohen kuoren ulkonäköä jäljittelevissä astioissa. Nykyisin pääsiäismämmi paistuu hyvin väriltään mustanpuhuvanruskeaksi ja maultaan herkulliseksi hygieenisessä foliovuoassa.

Vanha kulttuuriperintö toteutuu ja muuntuu perinteeksi elämän käytännöissä.

Myös Pohjois-Amerikkaan muuttaneet suomalaissiirtolaiset kuvailivat 1980-luvulla haastatteluissani mämmin käyttöä pääsiäisajan ruokailuissa. Se toimi heidän elämässään etnisten aktiviteettien ylläpitäjänä ja symboloi Suomea. Monet kunnioittavat tietoisuutta vanhasta kulttuuriperinnöstä, he myös rakentavat omassa elämänkulussaan siitä uutta kulttuuriperinnettä.

Jotkut maustavat mämmiä ja lisäävät sen makeutta siirapin, kinuskikastikkeen, kaakaon, maidon, kerman tai jäätelön avulla. Käytämme mämmiä jälkiruokana ja välipalana pääsiäisen aikaan vuosittain noin kaksi miljoonaa kiloa. Mämminsyönnistä järjestetään myös jokavuotiset MM-kilpailut. Useat Suomessa asuvat monikulttuuriset ihmiset ovat mieltyneet mämmiin; he ovat julkaisseet kirjoja mämmistä ja perustaneet Mämmiseuroja.

Viime pääsiäisenä Suomeen saapuvat turistit saivat maistaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla mämmiä. Uutisoinnin mukaan useimmat pitivät mämmin mausta ja vain harva torjui maistiaistarjouksen. Voimme hyödyntää runsasta mämmivalikoimaa, kun mämmi-ropeet ilmaantuvat suomalaisten tavaratalojen ruokavalikoimiin jo joulun jälkeen. Eipä siis ihme, että moni muualta tuleva ihminen mieltää Suomen mämmin ja makkaran maaksi.

Kirjoittaja on KT, FM, KäTyO, AO, yliopistonlehtori ja tutkijatohtori.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Ukraina ortodoksian riitakapulana

Suomalainen kompastuu merkkiin

Markkinahäiriöistä tulossa autokaupan uusi normaali

Ammattikouluille kuuluu hyvääkin

Levottomia aikoja

Pakkopiikki voi tulla vielä eteen

Rakentajilla on syytä vakavaan itsetutkisteluun

Korkosuojauksille ei taida tulla tarvetta aikoihin

Huijari vaanii vanhusta

Jouluyö, juhlayö

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.