Maahanmuutosta on syytä opetella keskustelemaan

Vuoden liikemieheksikin tänä vuonna valittu hallitusammattilainen Mika Sutinen sanoi lauantaina Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton seminaarissa, että työelämään pitää saada joka vuosi 34 000 maahanmuuttajaa. Hän myös vertasi Suomea Ruotsiin, jonka 9,9 miljoonasta asukkaasta jo 1,3 miljoonaa on muualta tulleita ja jonka bruttokansantuote kasvaa nopeammin kuin Suomen (Savon Sanomat 13.11.).

Lausunto sai osakseen runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa, törkyviestejäkin. Reak­tio oli masentava, joskin odotettu. Ei juuri auttanut, vaikka Sutinen korosti puhuneensa työperäisestä maahanmuutosta, ei pakolaisista ja turvapaikanhakijoista.

Rannikkoseudun kunnat ja pääkaupunkiseutu houkuttelevat maahanmuuttotaustaisia jo tällä hetkellä. Suomen väestön ikääntyminen onkin vakava paikka erityisesti Itä-Suomelle, jonka väkiluku pienenee pian prosentin vuosivauhtia. Siksi myös turvapaikanhakijoista ja pakolaisista on syytä puhua. On aiheellista miettiä, miten heidät saataisiin pohtimaan jäämistä nimenomaan Itä-Suomeen tulevaisuutta rakentamaan.

Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas huomautti maanantaina, että Suomessa on jo kuntia, että ”vaikka kaikki työikäiset hoitaisivat vanhuksia, se ei riittäisi. Eikä auta kysyä naapurikunnasta apua, kun siellä on sama tilanne” (Kauppalehti 13.11.). Tilanne on vakava.

Pitkällä tähtäimellä työperäisen maahanmuuton vaihtoehto on suomalaisten syntyvyyden kasvu. Oikeasti se ei ole vaihtoehto. Biologisen mahdottomuuden havaitsemikseksi riittää vilkaisu muutaman pohjoissavolaisen kunnan kärjellään horjuvaan ikäpyramidiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.