Maahanmuuttokysymyksiin on haettava yksimielisyyttä

Ruotsin valtiopäivävaalit sunnuntaina osoittivat, miten maahanmuutosta on tullut kansankodin kipukohta. Teemalla ratsastaneet ruotsidemokraatit saivat huikean vaalivoiton, vaikka jäivätkin kannatukseltaan sosiaalidemokraattien ja kokoomuslaisten taakse.

Nyt uumoillaan vaikeita hallitusneuvotteluja. Ruotsidemokraatteja vierastetaan poliittisen kentän kummallakin laidalla puolueen natsististen juurten takia, mutta näyttää väistämättömältä, että jonkinlaista yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa on harrastettava. Asiaa auttanee jossain määrin se, että puheenjohtaja Jimmie Åkesson on siivonnut kansallismielistä ainesta puolueesta pois.

Yhteiskunnan kehittämisen näkökulmasta yhden asian liikkeeksi julistautuneet tai leimautuneet poliittiset liikkeet ovat jo syntyessään tuomittuja kuihtumaan, sillä toimivat länsimaiset demokratiat korjaavat ajanoloon itse itseään. Yhden asian liikkeillä on kehityksessä oma roolinsa. Ne nostavat esiin asioita, jotka ovat jostakin syystä jääneet valtaapitäviltä puolueilta vähälle huomiolle tai kokonaan huomiotta. Niin ympäristöarvot ovat tulleet kiinteäksi osaksi kaikkien puolueiden ohjelmia sekä Ruotsissa että Suomessa. Ei ollutkaan ihme, että sunnuntain vaaleissa ympäristöpuolue oli aivan vähällä pudota kokonaan pois valtiopäiviltä neljän prosentin äänikynnyksen vuoksi. Ympäristöpuolueen kannatus oli ylimmillään vuoden 2010 vaaleissa, 7,3 prosenttia.

Vihreiden kohtaloon peilaten voi olla vain ajan kysymys, kun vuorostaan ruotsidemokraattien taru alkaa himmetä. Hallitusvastuu sen ainakin tekisi. Suomessa maahanmuuttokysymyksillä ratsastaneiden perussuomalaisten gallupkannatus romahti, kun hallitusvastuuseen yltänyt puolue ajautui sisäisiin ristiriitoihin ja jakautui kahtia. Muut puolueet saivat ison osan takaisin siitä kannatuksesta, jonka olivat perussuomalaisille menettäneet.

Ruotsissa kansalaisten turvallisuuden kokemus on horjunut, kun yksityishenkilöihin kohdistuneiden rikosten määrä on kasvanut, jengiampumiset ovat lisääntyneet ja maahanmuuttovaltaisten lähiöiden levottomuus on purkautunut autopolttoina. Vaalien alla kaikki kolme suurinta puoluetta lupasivatkin toinen toistaan enemmän rahaa poliisien palkkaamiseen, vaikka Pohjoismaista Ruotsissa on entuudestaan suurin poliisitiheys. On selvää, että ruotsidemokraattien kannatuskasvu on pakottanut muut puolueet reagoimaan.

Ruotsissa kuten myös Suomessa on haettava kansallista yksimielisyyttä maahanmuuttokysymyksiin, jotta Ruotsissa nähdyn kaltaisilta lieveilmiöiltä vältytään. Yhteisymmärryksen löytäminen on välttämätöntä siksi, että riittäisi tarmoa todellisille kansakunnan kohtalonkysymyksille. Etenkin Suomessa hyvinvointivaltio on kriisissä ja syy siihen ei todellakaan ole maahanmuutto, vaan kestävyysvaje. Lisäksi niin Ruotsissa kuin Suomessa lähitulevaisuuden iso kysymys on, mistä löytää valtavia summia lisää rahaa puolustusvoimien nopeasti kasvaneisiin tarpeisiin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kuka kuuntelisi scifi-kirjailijaa?

Pulteri

Suomi ja Saksa yhtä mieltä epävarmuuden keskellä

Opettajien kuuluu tietää oppilaiden sairauksista

Antti Rinteen puheisiin on ilmestynyt uutta nuottia

Lajivalinta 6,8-vuotiaana

Myrkkyiskun tekijöistä ei jää epäselvyyttä

Kaaoksen maailma

Saatana saapui Kontupohjaan

Hyvää syntymäpäivää, Suomi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.