Mallioppilaasta kauhukakaraksi

Suomen tie on ollut koko historian ajan lännen tie ja silloinkin, kun oltiin osa maanosan itäistä imperiumia.

Sotienjälkeinen Paasikiven-Kekkosen linja liitettiin niin julkisuudessa kuin yksittäisten kansalaisten mielissäkin ennen muuta idänsuhteisiin. Se oli turhan yksisilmäinen tulkinta. Todellisuudessa Suomi lähti mukaan pohjoismaiseen ja länsieurooppalaiseen yhteistyöhön heti ja aina, kun se oli ulkopoliittisesti mahdollista. Pohjoismaiden neuvosto, Efta, EEC ja vuoden 1995 alusta EU; siinä lännettymiskehityksen keskeisiä etappipaikkoja.

Eurooppalaisessa yhteistyössä - yhtä lailla kuin myös Yhdistyneitten kansakuntien toiminnassa - Suomea on totuttu pitämään eräänlaisena mallioppilaana. Presidentti Urho Kekkosen kuulun ohjeen mukaan ei ole lähdetty tuomareiksi, vaan lääkäreiksi. Yhteiseen junaan ei ole pestauduttu jarrumieheksi, vaan veturinlämmittäjiksi. Itse veturiksihan viisimiljoonainen kansakunta on liian vähäväkinen.

Suomen sodanjälkeisellä lännettymisellä on ollut myös vastustajansa. 1970- ja 80-luvuilla vastustus keskittyi taistolaisiin vähemmistökommunisteihin. EU-jäsenyys oli kova pala myös keskustan kentälle.

Edeltävistä kiistoista huolimatta tehtyihin ratkaisuihin on sopeuduttu varsin nopeasti, kun on on nähty, että elämä on jatkunut myös niiden jälkeen. Takavuosina kuultiin joskus jopa valituksia, että suomalaiset ovat liiankin konsensushenkisiä, liian yksituumaisia suurissa kansallisissa ratkaisuissa.

Huhtikuun 17. päivästä 2011 näyttää jäävän nyt kansakunnan historiaan päivänä, jolloin jätettiin hyvästit Suomen koko sodanjälkeiselle suurelle linjalle.

Euroopan unionin mallioppilaasta tuli hetkessä EU:n kauhukakara, jonka edesottamuksia katsotaan maan rajojen ulkopuolella suurella hämmästyksellä. Kun on kuultu eri puolueiden viime päivien päivittäin vaihtuvia kannanottoja unionin Portugali-apupaketista, niin konsensuksen sijalle on vaihtunut kaaos.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen johdolla käytävät hallitusneuvottelut jättävät kohta varjoonsa 1700-luvun kuulut "Puolan valtiopäivät", joissa yksittäiset edustajat huusivat toistensa suuhun ja jotka päättyivät siihen, että Puola itsenäisenä ja yhtenäisenä valtiona katosi yli sadaksi vuodeksi Euroopan kartalta.

Euroopan unionissakin vanha puolalainen henki on päässyt valloilleen muutaman kerran - erityisesti silloin, kun kansallismielinen oikeisto on käyttänyt hallitusvaltaa. Oli tilanteita, että Puola uhkasi kaataa yksin kaikkien muiden hyväksymät ratkaisut.

Kansalaisten enemmistön hylättyä ahtaan kansallismielisyyden Puola on kääntänyt takkinsa ja ottanut rakentajan roolin. Äskeisen kansainvälisen taantuman aikanakin Puolan kansatalous jatkoi kasvuaan, kun muut maat kirjasivat pitkiä miinuksia.

Keskenään riiteleviä, vieraita kaihtavia kauhukakaroita: siinä suomalaisten julkinen kuva tänään. Onko nyt hyvä olla, tätäkö kansa halusi?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Elävä kaupunki on epäselvä

Vanhemmuuden taikaa

Karjalan myyntiin olisi ollut paha tarttua

Vesilaitoksia pitää kannustaa korjauksiin

Läheltä ja vieläpä maukasta

Zelenskyn voitto avaa uusia näköaloja

On aika puhua kasvien geenieditoinnista

Euroopan unioni ei ole jäsenvaltioilleen tavaratalo

Olemme tähtipölyä, lensimme Kuuhun

Mätäkuun juttuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.