Maltti mukaan liikenteeseen ja puhelin pois

Vilkas pääsiäisliikenne käynnistyi jo kiirastorstai-iltana, mutta moni lähtee sukuloimaan, laskettelemaan tai muutoin pääsiäisen viettoon omalla autolla vasta pitkänäperjantaina. Paluuliikenne keskittynee maanantaihin eli toiseen pääsiäispäivään.

Vahinkojen välttämiseksi liikenteessä on tärkeä säilyttää maltti. Kun liikennettä on tavanomaiseen viikonloppuun verrattuna selvästi enemmän, kuljettajien on syytä varmistaa, ettei mikään ylimääräinen omassa autossa häiritse ajosuoritusta.

Kännykän räplääminen ei tietenkään kuulu milloinkaan autonrattiin, mutta kiusaus vastata on tietysti suuri, jos puhelin pirisee, kun esimerkiksi vierailukohteesta soitetaan. Siksi onkin parempi panna puhelin äänettömälle ja näkymättömiin.

Pääsiäisen liikenne on tällä kerralla erityisen riskialtista kylmän sään vuoksi. Keli voi olla liukas eteläisintä Suomea myöten. Kesärenkailla varustettu auto on siksi parempi jättää kotiin ja matkustaa pääsiäisen viettoon muilla liikennevälineillä.

Tänä pääsiäisenä riskejä liikenteessä lisäävät kesänopeusrajoitukset, jotka ovat jo voimassa, säästä huolimatta. Valitettavan moni autoilija ajattelee niiden tarkoittavan vähimmäisnopeutta.

Poliisi ennakoi pääsiäisliikennettä oivallisesti, kun se paljasti osan niistä peltipoliiseista, joissa on varmasti kamera. Yksikään niistä ei tosin sijainnut Pohjois-Savossa, mutta se ei tarkoita, etteikö maakunnan teiden varsilla kamerat välähtelisi ylinopeuksien vuoksi.

Kun lähtee liikkeelle hyvissä ajoin, liikenteessä ei tarvitse kiirehtiä. Silloin pääsee määränpäähänsä varmemmin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Vanhuspalveluissa on suo siellä ja vetelä täällä

Röyhkeä Trump haastaa johtamansa demokratian

Ystävänpäivän jälkeen

Potemisen kulissi

Lumesta tuli ympäristöpulma Helsingille

Eduskunta kompuroi tiedustelulakien kanssa

Hankkeet vivuttavat kehitystä

Kriisinhallintakeskuksen siirto paljasti politiikan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.