Mansikanlehtiä ja kova duuni

Kun silmät painoi rankan työpäivän jälkeen illalla kiinni, alkoi armoton vihreä myrsky: mansikanlehtiä, mansikanlehtiä – ja punaista: mansikoita.

Olin teini-ikäinen ja kesätyössä suonenjokelaisella mansikkatilalla. Kavereiden kanssa oli matkustettu junalla Savoon, kun työkkäri maksoi matkan työpaikalle.

Mansikkapenkkien tuijotus sai aikaan tuon näköharhan, mutta oli työstä muutakin seurausta.

Opin sen, että mansikanpoiminta on tosi kovaa työtä, joka käy selän päälle. Ja että siitä saa myös kesäansioita, jos ahkeroi. Sitä omaa rahaa.

Mansikanpoiminnassa huhkin kaksi kesää, mutta ei se ollut ensimmäinen kesätyökokemukseni. Aikaisemmin olin myynyt hernesoppaa messuilla ja istuttanut puuntaimia useamman viikon ajan.

Muistaakseni kaikki työt löytyivät työvoimatoimiston kautta ilman kauheita ponnisteluja ja hakemisia.

Tänä vuonna seurasin keväästä ja alkukesästä oman jälkikasvuni yrityksiä etsiä kesätöitä.

Täytettiin netissä lukemattomia hakemuksia ja päästiin muutamaan haastatteluunkin. Kuten arvata saattaa, ei tärpännyt. Ei ollut sitä ensimmäistä kokemusta kesätyöstä pistää painoksi hakemukseen.

Jo neljätoistavuotiaalla voi olla kova halu ansaita omaa rahaa. Sen opin.

Nuoriso taas oppi, että kovakaan työhaku ja yrittäminen ei tuota tulosta. Yksi meidän perheen hakijoista sanoikin, ettei halua yrittää enää ensi vuonna.

Toivottavasti nuoren fiilis muuttuu vuodessa.

Kirkollisissa piireissä puhutaan joskus etsikkoajasta, jolloin hengellinen sanoma uppoaa nuoreen paremmin kuin joskus myöhemmin.

Tuleepa mieleen, että kesätyön hakemisen ja saamisen kanssa voi olla sama juttu. Silloin kun nuori halajaa palavasti työtä, sitä pitäisi voida tarjota. Vaikka sitten pientäkin ansiomahdollisuutta. Kokemusta siitä, että teen jotain työtä ja saan palkkaa.

Kun seurasin omien nuorten toiveiden heräämistä kesätyöpaikasta ja sitten todellisuuden vastaiskua, en voinut kuin ajatella: voi mitä tuhlausta. Sillä nuorella voi olla juuri nyt se etsikkoaika työn tekoon. Hän haluaisi sitä työkokemusta.

Nuoresta ja joskus vanhemmastakin saattaa tuntua, että vain suhteet avaavat ovia kesätyöhön. Pitäneekö paikkansa?

Mutta onhan vielä jäljellä yrittäminen. Media kertoo auliisti nuorista, jotka heittäytyvät rohkeasti kesäyrittäjiksi vaikka kioskin pitoon.

Pitkään työttömänä olleelta aikuiseltakin vaaditaan nykypäivänä erinomaista sitkeyttä ja pitkää pinnaa työ haussa. Etenkin, jos olet iäkkäämpää sorttia ja asut Itä-Suomessa.

Tätä olen seurannut erään ystävän kautta. Hänellä on kaksi tutkintoa, mutta ilmeisesti väärältä alalta.

En ihmettele, jos työnhakijalla joskus tulee mieleen lyödä hanskat tiskiin tai naulaan hakemusrumban pyörteissä.

Sinun pitäisi olla pätevä, tehokas, kokenut, yhteistyökykyinen, sitoutunut, joukkuepelaaja, rento, iloinen, paineensietokykyinen, tulevaisuuden tekijä, muutoshaluinen... ja mieluusti nuori aikuinen.

Vähemmästäkin voi alkaa potuttaa. Lopuksi työnhakija ottaa kynän kauniiseen käteen ja täyttää Kelan lappuun jokaisen päivän kohdalle: työtön, työtön, työtön, työtön, työtön... tai tekee vastaavan ilmoituksen netissä.

Jo kesätyötä hakevat nuoret aistivat nahoissaan kilpailun, joka heitä odottaa tulevaisuudessa työelämässä. Ensimmäisiä ylitettäviä esteitä ovat nuo kesätyöpaikat, seuraavana tulevat opiskelupaikat ja kolmantena työpaikat.

Monta paikkaa, joissa pitää jaksaa motivoida itsensä reippaaksi hakijaksi. Kerta toisensa jälkeen.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Media nopea, politiikka hidas

Enemmän lihaa ja perunaa

Jäävuoresta jää pinnan alle aikaisempaa vähemmän

Joukkoliikenteen kohtaloa on syytä pohtia laajasti

Hädässä halkio tutaan

Maailma on umpisolmussa

Hallituksen suurin urakka voi niukin naukin toteutua

Väestön keskittyminen ei ole luonnonlaki

Kilpailuttamisissa hinta ei voi olla ainoa valintaperuste

Lypsykoneessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.