Meiltähän tämä käy

Huomenna, keskiviikkona helmikuun 9. päivänä 2011, tulee kuluneeksi tasan sata vuotta armoitetun kansantaiteilijan Esa Pakarisen syntymästä.

Koskahan lienen itse tutustunut Pakariseen ensi kerran? Todennäköisesti se tapahtui kotikylän nuorisoseuran talolla joskus 1950-luvun puolivälissä, kun kiertävä elokuvateatterin pitäjä oli tullut näyttämään maalaisille "eläviä kuvia" ja ottanut tällä kertaa tuomisikseen kertomuksen Pekasta ja Pätkästä lumimiehinä.

Esa Pakarisen, Masa Niemen ja Siiri Angerkosken ohella siinä taisi olla mukana myös parhaita hurmurivuosiaan viettänyt Olavi Virta, joka laulaa luikautti lemmittynsä korvaan, että "oi jos oisit kultaseni sokerpala vain..."

Ihan oikeasti elävänä tapasin Pakarisen hänen kotikaupungissaan 1960-luvun jälkipuoliskolla, kun nuori toimitusharjoittelija oli lähetetty keikalle Varkauteen selostamaan messuja, joissa esiteltiin myös neuvostoliittolaista teollisuustuotantoa. Hiljainen, herrasmiehen oloinen taiteilija seisoi itsekseen rahvaan joukossa ilman, että hänessä olisi ollut häivähdystäkään Severi Suhosesta tai neiti Impi Umpilammesta.

Venäläisistä tuotteista en muista kuin votkan, jota oli tarjolla liiankin kanssa.

Lehmässä on muutaman runonpätkän mukaan kuusi puolta: etupuoli, takapuoli, yläpuoli, alapuoli, oikea puoli ja vasen puoli.

Ihminen on pääsääntöisesti aika paljon yksinkertaisempi värkki. Useimmille meille riittää, että meissä on kaksi puolta: julkinen ja yksityinen.

Näihin kaksipuolisiin ihmisiin kuului myös Esa Pakarinen. Huvipaikan esiintymiskorokkeella ja elokuvissa hän heittäytyi "häpäisemään itseään" yleensä hyväntahtoisena hölmönä, koska se oli hänen työtään. Samalla tavalla kuin tehdastyöläiset vaihtavat haalarinsa normaalikamppeisiin työajan ulkopuolella, ei Esallakaan ollut mitään intoa jatkaa kanssaihmisten huvittamista ilman eri korvausta.

Aivan samalla tavalla menetteli myös toinen edesmennyt suuri savolainen viihdyttäjä Spede Pasanen.

Joskus olin todistamassa historian hämärään kadonneessa ravintola Kallan "terävässä päässä", kun joku juhlatuulella ollut äkkäsi pöydästä taiteilija Pasasen ja sai idean tulla kysymään tältä hauskaa juttua.

Ei tullut juttua, ja miksi olisi pitänyt? Ammatikseen huvittava ei ole kuoliaaksinaurattaja, koska häneltä loppuisivat sillä menolla maksavat kuulijat.

Sanottakoon tähän Pakarisen savolaisuudesta, että itse hän ei tunnustanut, vaikka savoksi kuinka juttua pitikin ja Varkaudessa kävi aina paitaa vaihtamassa. Rääkkylässä syntyneenä ja Joensuussa varttuneena hän piti itseään enemmän pohjoiskarjalaisena kuin savolaisena.

Isossa kirjassa sanotaan jotensakin siihen tapaan, että "lastenmielisten on taivasten valtakunta". Kun nyt jälkikäteen miettii Pekka ja Pätkä -elokuvia, niin eiköhän tuosta raamatullisesta vertauksesta löydy yksi selitys siihen, miksi Pakarisen Pekka Puupäästä tuli niin suosittu suomalaisten keskuudessa kuin siitä tuli.

Erinomaisen vaatimattomissa oloissa kasvaneena Pakarinen tiesi, ettei kenenkään ollut syytä jeekoilla elämässään - esittää hienompaa kuin oli. Puupään tai Severi Suhosen rooleihinsa hän heittäytyi pienen lapsen antaumuksella, ja sen yleisö vaistosi ja sitä se myös arvosti. Ken leikkiin lähtee, se leikkiin kestäköön, ja Esa kesti.

Pekka ja Pätkä -elokuvien tai ylipäätään koko rillumareiviihteen arvostelijat eivät tätä ymmärtäneet. He katsoivat kaunosieluisesti vain sisältöä ja ummistivat silmänsä siltä, miten Esa ja muut rillumarein tekijät roolinsa tekivät.

Olavi Virrasta on sanottu, että englanniksi laulavana hän olisi noussut aikanaan maailmantähdeksi. Kun katsotaan Esa Pakarista ja Masa Niemeä, niin paljonko he häviävät huvittamisen taidossa Ohukaiselle ja Paksukaiselle, Stan Laurelille ja Oliver Hardylle? Eivät yhtään.

Esa Pakarisen elämä olisi ollut tietysti aivan toisenlaista, jos hän olisi syntynyt ikätoverikseen Tapio Rautavaaraksi.

Valitettavasti jokaiselle ei riitä sankarin ulkomuotoa ja roolia. Esa ei tehnyt tästä ongelmaa, vaan tajusi sen, että sankarin vierellä voi tienata leipänsä myös olemalla mahdollisimman kaukana sankarista.

Meiltähän tämä käy! Moniko meistä jää elämään lentävänä lauseena jälkipolvien mielissä?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Meillä on rautamamma, joka ei ehkä välitäkään lastensa kärsimyksestä

Hirviä kannattaa metsästää aina kun mahdollista

Lapset ja nuoret voivat pääsääntöisesti hyvin

Metsänomistajan pitää voida luottaa

Tyrkytystä ja tilausansoja

Laivuekaupassa työpaikat ovat lopulta sivuseikkoja

Suojeluvelvoite pitäisi määritellä tarkemmin

Budjettiriihen jälkeen

Kun mikään ei riitä

Googlella on hyviä syitä investoida Suomeen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.