Menestysnälkä ei saa polkea eettisiä arvoja

Urheiluvalmentajien vastuista ja metodeista käytävä keskustelu nousee aika ajoin julkisuuteen hätkähdyttävällä tavalla. Niin kävi, kun Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti kilpailukieltoon meritoituneen valmentajan. Tapaukseen ovat ottaneet kantaa myös poliitikot. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen tuomitsi asian jyrkästi samoin kuin eduskunnan parhaimpiin urheilumaailman tuntijoihin entisten Jokeri-omistustensa kautta kuuluva nyt-liikkeen Harry Harkimo.

Muodostelmaluisteluvalmentajan epäasiallisia ja äärimmäisiä metodeja ryhdyttiin ruotimaan, kun hänen entisiä valmennettaviaan nosti asian esille. Kurinpitomenettely perustuu siihen, että valmennukseen kuului esimerkiksi virheiden seurauksena julkinen nöyryyttäminen, alistaminen ja nimittely – käytännössä henkistä väkivaltaa. Se johti äärimmillään esimerkiksi syömishäiriöihin. Valmentaja on kiistänyt toimintaansa kohdistuneen arvostelun. Asiasta voi valittaa urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Huomattavaa on, että valmentajan toiminta on jatkunut pitkään. Ja todennäköisesti jatkuisi edelleenkin, jos hänen entiset valmennettavansa eivät olisi sitä paljastaneet. Valmentajan julkikuva on ollut aivan toinen. Hän esiintyi hymyilevänä menestyksen takuunaisena. Kukaan luistelija ei aktiiviaikanaan ole ottanut epäasiallisuuksia esille.

Valitettavasti vain on niin, että esille tullut tapaus ei ole ainutlaatuinen. Yhtälö on onnettomimmillaan silloin, kun valmentaja toteuttaa omaa kunnianhimoaan keinolla millä hyvänsä ja urheilija mahdollisesti vanhempiensa yllyttämänä toimii välikappaleena.

Voi vain ikävä kyllä kuvitella, millainen on valmennuskulttuuri taitoluistelun tai voimistelun mahtimaissa. Niissä molemmissa valtikkaa on pitänyt Venäjä, joka on uppoutunut myös dopingsotkuihinsa.

Urheilussa on laajemminkin herätty valmentajien käyttäytymiseen. Oivallus siitä, että huutamiseen ja nolaamiseen perustuva toimintatapa ei tuo parhaita mahdollisia tuloksia, on yleistynyt.

Jopa sellaisessa sarjassa kuin NHL:ssä vanhat muurit ovat alkaneet murtua. Valmentajille on annettu potkuja epäasiallisen käytöksen ja väkivallan takia.

Ei olisi tapahtunut takavuosina, kun taitavia eurooppalaisia pelaajiakin pidettiin sopimattomina kapeiden kaukaloiden kovanaamaisuutta korostavaan toimintakulttuuriin.

Sanomattakin selvää pitäisi olla, että lasten ja nuorten pitäisi pystyä kokemaan urheiluseuroissa tapahtuvaa liikuntaa turvallisessa ympäristössä. Siihen voivat vaikuttaa niin seura, valmentajat kuin vanhemmatkin.

Harrastus saattaa jossain vaiheessa muuttua joillekin tavoitteelliseksi urheiluksi. Se on saavutus, jos lopputuloksena on liikunnallinen elämäntapa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Ruoka ja ravintolat ovat Kuopion keskustan suola

Liigan siirtorallia tulisi hillitä

Itärata kuuluu kolmen suurhankkeen joukkoon

Poliitikot ovat asuntokaupan katsomossa

Maanpuolustus nojaa yhä yleiseen asevelvollisuuteen

Ystävyys on parasta nokikkain nautittuna – Tukistin itseäni niskavilloista, kun tapaamisten väli oli kasvanut niin pitkäksi, että hävetti

Korona horjuttaa Kiinan suurvaltapyrkimyksiä

Oodi sinulle, kirjahyllymme

Varkaus isossa roolissa sellutehdashankkeissa

Kuntien omistuksissa on puolensa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.