Miksi vetkutellaan?

Eduskunnan puhemies Ben Zyskowicz (kok.) haluaisi kieltää tupakoinnin eduskuntatalossa ja sen portailla isojen pilareiden kupeessa (HS 6.5.). Hän otti asian esille eduskunnan hallintoasioista päättävässä kansliatoimikunnan valmistelevassa kokouksessa viime perjantaina.

Puhemiehen mukaan savuttomuuden valmistelu on jo käynnissä. Hänen mielestään eduskunnasta pitää pitkällä tähtäimellä saada täysin savuton työpaikka. Zyskowicz on puhemiehenä lyhyen aikaa, joten tupakkakiellon valmistelemisen vahtiminen jää hänen seuraajalleen.

Zyskowicz on hyvällä asialla. Eduskunta on säätänyt tupakkalain ja kansanedustajalaitoksen tulisikin itse näyttää kansalaisille esimerkkiä. Eduskunnassa on kuitenkin niin pinttyneet tupakointiperinteet, etteivät uudet käytännöt toteutune pikaisella aikataululla.

Zyskowicz muistuttaa, että lainsäädännössä puhutaan savuttomuudesta julkisilla paikoilla vuoteen 2040 mennessä. Eduskuntatalo on kansainvälisestikin ottaen yksi Suomen näkyvimmistä paikoista. Siksi tupakoinnin kieltäminen siellä olisi toteutettava nopeasti. Miksi uudistuksen voimaan saattamisessa on vetkuteltu näin pitkään?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.