Miljardi meni

Talvivaaran väitetään kaatuneen viime minuuteilla siihen, että saneeraukseen vaadittavasta rahoituksesta jäi puuttumaan vaivaiset 10 miljoonaa euroa. Kun ottaa huomioon kaivoshankkeen mittakaavan, tarina on luultavasti täyttä puppua.

Mister Talvivaara Pekka Perä kertoo uskoneensa rahoituksen järjestymiseen loppuun saakka. Enemmän merkitystä lienee ollut sillä, ettei Pekka Perään oikein uskonut enää kukaan. Sen verran katteettomia puheet ovat olleet. En väitä, etteikö Perä itse olisi uskonut – ja saattaa uskoa edelleen – Talvivaaran pelastumiseen, mutta pörssinoteeratun yhtiön ylimmän johdon on oltava tarkka puheissaan.

Talvivaaraan on vuosien varrella investoitu ainakin miljardi euroa.

Nyt näyttää siltä, että noin 80 000 osakkeenomistajaa menettää sijoituksensa. Valtion tappiot ovat vähintään 200 miljoonaa, mutta luultavammin 400 miljoonaa. Eikä tämäkään välttämättä riitä, sillä kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka paljon Talvivaaran jälkien siivoaminen tulee lopullisesti maksamaan. Oleellista on kuitenkin hyväksyä se, että ympäristön vahingot on korjattava.

Kaivosseikkailu on poliitikoille kova paikka, joten oppositio haastaa varmasti hallituksen. Yksikään puolue ei voi kuitenkaan vetäytyä vastuusta ja syytellä muita. Ei vaikka houkutus on vaalien lähestyessä suuri. Erityisesti vihreiden on syytä muistaa, että puolueella oli hallituksessa ollessaan salkkujaon perusteella oikein näköalapaikat Talvivaaraan. Ville Niinistö oli ympäristöministeri ja Pekka Haavisto kehitys- ja omistajaohjausministeri.

Ympäristövahinkojen korjaaminen ja asiaan sitoutuminen on priorisoitava tärkeimmäksi tavoitteeksi Talvivaaran kata­strofin hoidossa. Ympäristönäkökulmaan sitoutumista on edellytettävä kaikissa vaihtoehtoisissa skenaarioissa. Jos niin ei tehdä, Talvivaaran saasteet voivat levitä vesistöjä pitkin laajalle.

Toiminnan jatkuminen Talvivaarassa on edelleen mahdollista.

Toivottavin vaihtoehto on se, että Talvivaara Sotkamolle löytyisi uusi omistaja. Valitettavasti toivottavin vaihtoehto ei ole todennäköisin. Jos uusi omistaja kuitenkin löytyy, se tuskin on kotimainen. Tässä tilanteessa houkutus ei saisi johtaa paniikkiratkaisuihin. Ulkomaisen omistajan sitoutumiselle on saatava vahvat takuut.

Yhtenä vaihtoehtona on jo väläytelty venäläistä omistajaa. Monikaan ei tähän usko, mutta venäläiset saattavat yllättää. Talvivaaran maaperässä on suunnattomat rikkaudet, vaikka niiden hyödyntäminen on ollut Perän mallilla taloudellisesti kannattamatonta. Se ei tarkoita, etteikö joku muu toimija kykenisi parempaan. Venäjälle Talvivaaran rikas nikkeliesiintymä voi olla hyvinkin kiinnostava kohde – eikä pelkästään kaivosliiketoiminnan takia, vaan myös poliittisesti.

Hyvä vaihtoehto voisi olla valtion ja yksityisen tahon yhteistyö samaan tapaan kuin Turun telakalla. Valtion mukanaolo sekä jo toteutetut miljardin investoinnit saattavat lisätä kiinnostusta Talvivaaraa kohtaan.

Konkurssikin voi tuottaa siedettävän lopputuloksen. Konkurssi mahdollistaa nimittäin sen, että uusi yrittäjä pääsee aloittamaan kaivostoiminnan puhtaalta pöydältä. Tai ainakin lähes puhtaalta pöydältä, sillä Perän jälkien siivoamista ei saada loppuun konkurssimenettelyssä.

Myös kaivostoiminnan hidas alasajo kokonaan on yksi vaihtoehto. Se tarkoittaisi liuottamisineen ja maisemointeineen vuosien urakkaa ja maksaisi kymmeniä miljoonia.

Niin tai näin, konkurssipesä on vastuussa Talvivaara Sotkamon ympäristövahingoista. Ongelma on siinä, etteivät pesän varat ja vakuutukset riitä. Yrityssaneerauksesta saatujen tietojen perusteella näyttää siltä, että suurin vastuu jäisi todellisuudessa valtiolle. Sen surkuttelu ei hyödytä mitään, sillä Talvivaaran sotkujen selvittelyssä käydään veronmaksajien kukkarolla kaikissa vaihtoehdoissa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.