Miltä hyvinvointivaltiota puolustetaan?

Useat tutkijat asettuvat puolustamaan valtiota sekä uusliberalistista katsantokantaa että kolmannen tien kulkijoita vastaan.

Nämä ajatussuuntaukset ovat suomalaisen hyvinvointipolitiikan määrittelyssä vahvoja. Edellisessä katsotaan julkinen sosiaaliturva lähinnä tukirakenteiden ja etenkin tuotannontekijämarkkinoiden kannalta rasitteeksi, ja se haluttaisiin korvata yksityisellä vastuunotolla ja markkinoilla. Jälkimäisessä sitä halutaan kompensoida yksinomaan aktivointitoimenpiteillä ja kansalaisyhteiskunnan kollektiivista hyvinvointipoliittista vastuuta kasvattamalla.

Onko todellakin niin, ettei näiden ryhmien tilanne tai niiden edustama potentiaali hoidu keinoilla, joihin suomalainen aktivointipolitiikka sekä sosiaalipalvelujen että työllisyyden hoito painottuvat?

Esimerkiksi tanskalainen Gösta Esping-Andersen ja muutamat muut tutkijat. suhtautuvat näihin molempiin suuntauksiin kriittisesti ja katsovat, ettei näiltä linjoilta löydy hyvinvointiregiimin tukirankaa - etenkään, jos halutaan pitää kiinni oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvotavoitteista sekä estää kansakuntien kahtiajakautuminen että kansalaisten niin sanottujen näköalattomien elämäntilanteiden syntyminen. Näköalattomuuteen joutuvat yleensä helpoimmin eri tavoin osatyökykyiset henkilöt.

Uusliberalistista hyvinvointipolitiikkaa vastustetaan sen liiallisen individualismin, julkisen sosiaaliturvan kammoksumisen ja myös liiallisen, ideologisen yksityistämisinnon vuoksi. Siinä valtiota pidetään hyvinvoinnin ongelmien lähteenä.

Uusliberalismin kotimaissa ei ole kuitenkaan päästy eroon sosiaalisista ongelmista, eivätkä sen opinkappaleet ole saaneet laajaa kansalaisten kannatusta. Vähiten sitä kannattavat niin sanotut tavalliset kansalaiset ja ne, joilla ei ole samaa toimintakykyä kuin muilla eikä vaikutusvaltaisia puolestapuhujia. Hyppy uusliberalistiseen hyvinvointipolitiikkaan olisi siksi Suomessakin liian radikaali irrottautuminen pitkästä hyvinvointivaltion traditiosta.

Kolmas tie Kolmas tie viittaa viime vuosina liberalistisen ajattelun vastavoimaksi nousseeseen kommunitaristiseen ajatteluun ja sen käytännöllisiin sovellutuksiin esimerkiksi ison Britannian pääministerin Tony Blairin ja Suomessakin vierailleen USA:n entisen presidentin Bill Clintonin toimesta. Kyseessä on tietenkin myös filosofinen suuntaus, jota edustaa esimerkiksi sosiologi ja yhteiskuntafilosofi Amitai Etzioni.

Myös kolmannen tien kulkijat ovat hyvinvointivaltiokriittisiä, mutta liberalisteja yhteisöllisempiä. He korostavat ihmisten luontaista yhteisöllisyyttä ja kansalaisyhteiskunnan yhteenliittymiä sosiaalisen tuen ja kuntoutuksen lähteinä. Omalla tavallaan kolmannen tien kulkijat ovat ottaneet vaikutteita sekä uusliberalismista (perheen, kotitalouden merkityksen korostaminen) että sosialidemokratiasta (kollektiivisuudesta).

Kolmannen tien kulkijat ovat uusliberalisteja paremmin vedonneet kansan syviin riveihin korostaessaan sekä yksilöiden että perheiden hyvinvointivastuita ja kollektiivista vastuuta hyvinvoinnista (Esping-Andersen). Kollektiivinen hyvinvointivastuu ei kuulu valtiolle, vaan yhteisöille. Suomessakin yhteisöllisyyttä on viime vuosina tarjottu lääkkeeksi monenlaisiin sosiaalisiin ongelmiin.

Kommunitarismin, yhteisöllisyyden, konkreettista merkitystä sosiaalipolitiikan (sosiaalipalvelun) kannalta on vaikeampi tunnistaa kuin uusliberalismin implikaatioita.

Kommunitarismin heikkous on ehkä siinä, että se ei tarjoa valmiita ratkaisuja markkinoiden hyvinvointipoliittiseen säätelyyn tai säätelemättömyydestä johtuviin sosiaalisiin riskeihin, vaan hakee lähinnä keinoja, joilla voimaannuttaa kansalaisia toimimaan markkinoilla ja yhteiskunnallisessa elämässä.

Kolmannen tien nimeen vannominen on ongelmallista Suomessa verrattuna vaikkapa Keski-Euroopan suuriin EU-maihin (kuten Saksaan), sillä meillä kolmas sektori kommunitarismin hyvinvointipoliittisena päävastuun kantajana on voimavarojensa osalta riippuvainen julkisesta sektorista.

Toiveajattelua Nykyinen tarjontapainotteinen sosiaali- ja työllisyyspolitiikka on kolmannen tien pahin pullonkaula. Katsotaan, että esimerkiksi elinikäisellä oppimisella varustetaan kansalaiset markkinoiden luomaa luokkajakoa ja toimintakykyä uhkaavia sosiaalisia riskejä vastaan. Nähdään, että kansalaisyhteiskunnasta löytyy tuki ja turva ja ongelmat poistuvat, kun kaikille turvataan tasaiset lähtökohdat, jos ongelmia esiintyy. Mutta löytyykö se todella?

Nykyistä aktivointipolitiikkaa voidaan myös pitää riittämättömänä erityisesti rakenteellista epätasa-arvoa vastaan. Tarvitaan myös työvoiman kysyntään vaikuttavia toimia ja tulonsiirtopolitiikka esimerkiksi lasten ja nuorten marginalisaation torjumiseksi ja uuden työn synnyttämiseksi.

Kaikkein hankalinta huono-osaisuutta eivät markkinat ja yhteisö ole missään modernissa yhteiskunnassa onnistuneet vielä hoitamaan. Ilman traditionaalista sosiaaliturvapolitiikkaa sosiaaliset investoinnit kääntyvät itseään vastaan, vaikka ehkäisevällä sosiaalipolitiikalla sinänsä onkin tilausta esimerkiksi kuntoutuksessa.

Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Kuopion yliopistossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.