Ministerin miljardipaketti

Joulu on ohi ja lahjat jaettu, mutta suurin paketti on vasta valmisteilla. Osuuspankkien entinen pääjohtaja, ministeri Antti Tanskanen on saanut valmiiksi omat ehdotuksensa Suomen kansantalouden elvyttämisestä valtion varoin. Yhteensä yli kymmenen miljardin tukipaketti on ennen kokemattoman suuri ja jättää varjoonsa jopa ne avustustoimet, joilla Suomen pankkijärjestelmä pelastettiin täydelliseltä romahdukselta 1980- ja 90-lukujen taitteen hulvattoman kasinotalouden seurauksena.

Tukipaketin koko kertoo, että elvytyksen tarve on kasvanut räjähdysmäisesti aivan viime viikkoina. Maan hallitus kuten kaikki muutkin elivät pitkään siinä uskossa, että Suomen yritykset ovat varautuneet maailmantalouden ongelmiin huomattavasti paremmin kuin edellisen suuren myllerryksen aikaan. Kun hallitus ryhtyi alustavasti suunnittelemaan ensiapua yrityksille, arveltiin optimistisesti sadan miljoonan riittävän. Nyt puhutaan siis jo satakertaisesta summasta.

Kymmenkunta miljardia vastaa liki neljäsosaa valtion vuotuisesta budjetista. Antti Tanskasen mielestä tukipaketin on oltava mieluummin liian suuri kuin liian pieni, koska "parempi olla etu- kuin takanojassa". Myös elinkeinoelämän eri järjestöjen edustajat ovat ilmaisseet ilonsa, että valtio haluaa edistää kerrankin elinkeinoelämää todella riittävin panoksin.

Tukipaketin lopulliset kustantajat, veronmaksajat, voivat lohduttautua sillä, että kaikkia kymmentä miljardia ei tarvita, jos maailmantalouden suhdanteet parantuvat kohtuullisen nopeasti ja vienti alkaa sen myötä taas vetää. Myönteistä on sekin, ettei yhteistä rahaa jaeta tällä kertaa vastikkeetta.

Miljardipakettinsa on Tanskanen koonnut useammasta osasta. Finnveran yritysrahoitukseen hän esittää noin miljardin lisäystä. Lähinnä suuryritysten vientiluottoihin pitäisi varata viitisen miljardia euroa, ja yhtä suurella summalla olisi valtion oltava valmis rahoittamaan yhtiöitä joko suoraan yritystodistuksina tai epäsuorasti noita todistuksia takaamalla.

Pankkijärjestelmän tukemiseen ei Tanskanen juuri puutu, koska siihen valtio on varautumassa EU:n yleiseurooppalaisen rintaman mukana. Tässäkään avustustyössä ei ole kyse ihan pikkurahoista, sillä alustavasti on puhuttu noin neljän miljardin tarpeesta.

Useat isot yritykset ovat ilmoittaneet tällä viikolla laajoista lomautuksista ja jopa irtisanomisista. Se kertoo talousnäkymien jatkavan synkkenemistään. Ministeri Tanskasen miettimä elvytyspaketti kaipaa vielä poliittista vahvistusta, mutta se tuskin tuottaa vaikeuksia. Valtion velkaa on lyhennetty aiempina hyvinä vuosina niin paljon, että uutta voidaan ottaa, kun muutakaan keinoa ei ole.

Yksinomaan Suomen omilla tukipaketeilla ei vientiä saada lisättyä ja taantuman selkää taitettua. Todellinen nousu alkaa vasta sitten, kun koko maailmantalous on taas jaloillaan ja lähtee menemään reippaasti eteenpäin. Mutta jos siihen saakka pysytään jalat kuivina kotoisin konstein, niin hyvä on!

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Koska on aikaa kypsyä?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.