Missä meitä käsketään?

Mitä Euroopan unionista tulee meille mieleen? Valtaisa byrokratia ja turhat direktiivit, entäpä jotain muuta?

Sen verran suuri rakennelma unioni on tuhansine ja tuhansine työntekijöineen, että on oikeastaan leikittelevän helppo sysätä syyt meidän kansallisistakin epäkohdista unionin niskaan. Eiköhän ne valitukset huku siihen samaan viidakkoon kaikkien epämääräisten direktiivien kanssa.

Viime syksynä meillä savolaisilla nousi niskakarvat pystyyn, Euroopan unionin byrokratia oli kulkenut ratkaisevan rajan yli. Unioni oli kylmän viileästi lopettamassa kalakukon lentoa. Aloin itsekin tomerasti selvittämään asiaa. Tässäkin tapauksessa oli kuitenkin enemmän kuin hyödyllistä tutkia ennen kuin hutkia. Kas kummaa, selvisikin, että jäljet johtivat kotimaiselle sylttytehtaalle.

Euroopan unionilla ei siis ollutkaan sormiaan pelissä kalakukon lennon estämisessä, olimme tekemässä sitä aivan kotimaisin voimin.

Kaikki byrokratia ja rajoitukset eivät suinkaan tule unionin direktiivitehtaalta.

Direktiivi on jäsenvaltioille tarkoitettu lainsäädäntöohje, joka ei suoraan muuta meidän kansallista lainsäädäntöä, vaan antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden valita direktiivin toteuttamisen muodon ja keinon. Usein direktiivi määrää kansallisen sääntelyn vähimmäistason, mutta sallii tiukemmankin sääntelyn.

Kansallinen lainsäätäjä voi siis tulkita direktiiviä tiukemmin, kuin unionista velvoitetaan. Jos näin käy, komissio ei toki meitä asiasta rankaise.

Kokemuksesta voin sanoa, että esimerkiksi Etelä-Euroopassa direktiivit tutkitaan hyvinkin tarkasti. Tavoitteena on, että direktiiveistä löydettäisiin edes jokunen porsaanreikä, jonka kautta direktiivin voisi saada mahdollisimman vähällä maan lainsäädäntöön. En tiedä, onko tämä yhtenä syynä sille, että Etelä-Euroopassa harvoin moititaan EU:n direktiivistöä typerän rajoittavaksi.

Rajoitukset eivät siis ole aina sitä, miltä ne näyttävät, eikä kaikki paha tule suinkaan Euroopasta. Kyllä meillä Suomessakin byrokratiaa riittää omiin tarpeisiin ja hieman ylikin.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen myös mielessäni murtanut myytin monimutkaisesta ja mammuttimaisesta unionista, jossa vaikuttamisen kanavat ovat pitkät ja mutkaiset.

Parlamentissa keskustelut ovat niin avoimia ja aktiivisia, että niistä olisi paljon opittavaa myös kotimaassa. Kaikki valiokuntien kokoukset ovat avoimia, ja kuka tahansa voi seurata valiokuntien päätöksentekoa ja äänestyksiä suorana netissä. Tämä ei ole mahdollista meidän kansallisessa parlamentissa.

Toisaalta myös komissaarien tenttaaminen ja heidän osaamisensa arviointi oli erinomainen prosessi, jota voisi ajatella käytettävän meillä ministerikuulemisena ennen hallituksen nimeämistä.

Vaikuttamisen mahdollisuudet parlamentissa ovat hyvin suoraviivaiset - eivät läheskään niin byrokratian hämyiset kuin monesti ajatellaan.

Kirjoittaja on varkautelainen europarlamentaarikko (kesk.).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.