Mitaleita ei kahmita ilman panostusta

Vancouverissa Kanadassa juuri päättyneet talviolympialaiset eivät lopulta jääneet hännänhuippuna suomalaisen urheilun historiaan, vaikka huonolta ehti jo näyttää. Lake Placidin talviolympialaisissa vuonna 1932 Suomi sai vain kolme mitalia, nyt peräti viisi. Lake Placidin mitaleista tosin yksi oli kultainen. Nyt jäätiin ilman kultaa, mutta sama oli tilanne myös neljä vuotta sitten Torinossa.

Onko viisi olympialaista mitalia huono saavutus viisimiljoonaiselle kansalle? Meitä pienempi Norja on kaikkien aikojen menestynein maa talviolympialaisissa ja nytkin Norja oli varsinainen mitalirohmu. Miksi Suomi ei yllä samaan? Toisaalta Suomen taakse jäi mitalitilastossa monta meitä paljon suurempaa valtiota.

Asiaa ei kuitenkaan pitäisi lähestyä tällä tavalla. Järkevämpää on kysyä, haluammeko me, että suomalaiset urheilijat menestyvät olympialaisissa tai muissa arvokisoissa. Jos haluamme, on menestykseen vain yksi tie: valmentamiseen ja valmentautumiseen on panostettava taloudellisesti ja myös muulla tavalla. Niin on menetelty vaikkapa juuri Norjassa. Suomessa ollaan naapurimaata selvästi jäljessä.

Maastohiihto ja mäkihyppy ovat suomalaisten paraatilajeja. Niissä suomalaisilla urheilijoilla on myös hyvät mahdollisuudet menestyä, osin siksi, että meillä on valmennustaitoa ja muuta osaamista, osin siksi, että näitä lajeja ei maailmanlaajuisesti harrasteta paljon.

Varsinkin mäkihyppääjien valmentautuminen talven koitoksiin on kuitenkin kärsinyt rahapulasta. Kuopiolaisella päävalmentajalla Janne Väätäisellä ja mäkijoukkueella ei ollut käytössään lähellekään samanlaisia mahdollisuuksia kuin vaikkapa Itävallan ja Norjan hyppääjillä.

Jääkiekossa tilanne on toinen. Päävalmentaja Jukka Jalonen saattoi koota joukkueeseen parikymmentä Suomen ulkopuolella pelaavaa hyvin palkattua ammattilaista, jotka hyppäsivät kaukaloon lähes ilman yhteisiä harjoituksia. Menestys oli hyvä: Suomi oli Vancouverissa paras eurooppalainen joukkue.

Suomalaisia jääkiekkoilijoita ei kuitenkaan löydy NHL:n taalakaukaloihin ilman, että lajiin panostetaan myös kotimaassa. Tarvitaan hyviä juniorivalmentajia, tarvitaan itse asiassa ehjä valmennusjärjestelmä, joka takaa, että nuoret kiekkoilijat kasvavat huippupelaajiksi, joista tulevaisuuden maajoukkueet voidaan koota.

Huippu-urheilun tukemisen tarpeellisuudesta on hyvä käydä kansallista keskustelua. Pohjaa keskustelulle tarjoaa Veikkauksen toimitusjohtajan Risto Niemisen johtaman huippu-urheilutyöryhmän mietintö, kunhan se saadaan valmiiksi. Toivottavasti Nieminen joukkoineen uskaltaa radikaalisti ravistella luutuneita käsityksiä ja esittää muutoksia nykyjärjestelmiin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Hyvä vihollinen

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.