Miten meidän käy?

Tänään, itsenäisyyspäivänä, katsotaan yleensä taaksepäin, historian peiliin. Se on aina tarpeellista ja opettavaista. Esimerkiksi 90 vuoden takaiset, kansamme sieluun syvästi painuneet ja tänne asti traumoja aiheuttaneet kansalaissodan kokemukset ovat saaneet kuluneen vuoden aikana lisävalaistusta. Aiheesta on ilmestynyt uutta tutkimusta ja muuta kirjallisuutta.

Silti on syytä kysyä, millainen on Suomen tulevaisuus, mitä on itsenäisyytemme tästä eteenpäin ja millaisen haluaisimme siitä tehdä?

Meillä alkaa olla vain yksi yhteinen kulttuurinen nimittäjä - englannin kieleen sekä tekniseen kehitykseen ja sen ihannointiin perustuva internet -maailma. Olen siinä itsekin liian syvästi koukussa. Silti minusta it -tekniikka on edennyt liian rajulla vauhdilla.

Iso osa kansaamme on pudonnut tai putoamassa kyydistä. Samalla on edetty kaikilla aloilla vallitsevaan kertakäyttökulttuuriin, jossa mikään ei kestä.

Haluaisin, että osaisimme arvostaa ja opiskella maailmalta muitakin elämänalueita kuten sellaisia kieliä kuin venäjä, kiina, japani, espanja, italia ja ranska.

Kansainvälistyminen on hyvä asia. Sen ei tarvitse kuitenkaan tapahtua oman, suomalaisen identiteetin ja oman maan tuntemisen kustannuksella. Jos ei tiedä, missä on Puolanka, ei tarvitse rientää tukka putkella Portugaliin tai Peruun asti.

Emme ole siis enää sisäisesti yhtenäinen kansakunta. Meistä suomalaisista on tullut eri tavoin ja eri tahoille hajaantuneiden kansalaisten lauma tahi ehkä pikemminkin laumoja.

Tälläkin asialla on omat hyvät ja huonot puolensa. Erilaistumiskehitys ja sen hyväksyminen on suurta rikkautta. Ulkomaalaisväestön kasvu meillä on yksi myönteinen tosiseikka. Mutta se ei ole hyväksi, jos ja kun samalla itsekkyys, vain oman hyödyn tavoittelu kasvaa.

Myös perheyhteyksien väheneminen ja yksinäisyyden kasvu ovat huonoja kehityssuuntia.

Erityisen huolestuttavaa on taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen, jopa repeäminen.

Se kehitys, jossa toiset putoavat taloudessaan pysyvästi sivuraiteelle ja toiset nostavat kohtuuttomia palkkoja ja optioita, ei ole terve. Ei tässä ole kyse kateudesta, vaan oikeudesta ja kohtuudesta. Eikä vain maailmantaloudesta, vaan myös Suomesta!

Nyt, suuren finanssikriisin aikana, tämä tilanne on alettu lopulta havaita. Jopa entinen porvaripoliitikko ja pörssin johtaja Raimo Ilaskivi kirjoitti paheksuvasti (HS 3.12.): "Jotta kriisi voitettaisiin, valtiot, keskuspankit ja muut instituutiot joutuvat pumppaamaan mm. valtavia määriä veronmaksajien rahaa. Näillä summilla maksetaan vapaan markkina- ja ahneustalouden aiheuttamia laskuja ja korjataan virheitä."

Ilaskivi on oikeassa.Talouseliitti on pitänyt itsellään oikeuden ulosmitata ja siirtää näin saatua varallisuutta ulos, jopa veroparatiiseihin, se huutaa hädän tullen julkista valtaa apuun korjaamaan tilanteen.

Runoilija ja kansanedustaja Tommy Taberman kuvasi tilannetta osuvasti kysymyksessään hallitukselle: "Veroparatiisit synnyttävät veroparasiitteja (loisia), jotka jättävät yhteiskunnan velvoitteet veronmaksajien kannettaviksi."

Hänkin on oikeassa. Mitä tekee hallitus? Odotan vastausta.

Eikö "sosialismi kapitalismin sisällä", kuten intialais-brittiläinen ekonomisti Maghnad Desai kuvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, kannattaisi elvyttää uudelleen eikä enää purkaa sitä? Ketkä ovatkaan todellisia isänmaan ystäviä? Koskeeko sotiemme periaate "kaveria ei jätetä" siis kansaa ja myös vero-, finansssi- ja talouspolitiikkaa?

Kirjoittaja on Hankasalmen kirkkoherra.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.