Miten puhua väkivallasta?

<p> Väkivallasta puhuttaessa on pidettävä erillään asiantuntijain käymä tieteellinen, pätevään tilastomateriaaliin perustuva keskustelu (<i>diskurssi</i>) ja toisaalta päivän median sivuilla oleva, usein värikäskin väkivallan raportointi. Tosiasia on, että keskivertokansalaisen mielikuva väkivallan määrästä ja koetut uhkakuvat rakentuvat paljolti median, siis toimittajien tekemien valintojen ja painotusten mukaan.</p><p>Tutkijain käymä keskustelu väkivallan määrästä ei näytä olevan sisäisesti ristiriidatonta. Professori <b>Pertti Tötön</b> artikkeli <i>Suomi ei ole erityisen väkivaltainen maa</i> (Helsingin Sanomat 12.1.2010) aiheutti nopeasti vastakkaista kantaa edustavien akateemisen tason argumenttien julkaisun.</p><p>Korkean tieteellisen koulutuksen saaneet henkilöt valitsevat ja tulkitsevat tilastolliset dokumentit eri tavoilla ja ottavat mukaan tulkintoihin eri faktoreita. Näin joutuu kai yhteiskuntatieteiden kohdalla toteamaan, että niiden keskustelussa on kyse vain postmoderneista, keskenään ristiriitaisista kielipeleistä (<b>Jean-Fran&ccedil;ois Lyotard</b>). </p><p>Ihmisen toista ihmistä kohtaan tekemästä väkivallasta puhuttaessa on ollut tapana tehdä jako fyysiseen ja psyykkiseen väkivaltaan. Jako on keinotekoinen. Uhrin sisäisessä kokemuksessa vakava fyysinen väkivalta on aina myös psyykkistä, pahimmillaan traumatisoivaa. </p><p>Väkivallaksi luettavan toiminnan rajojen määrittelyssä tulee hankaluuksia. Ovatko itsemurhat varsinaista väkivaltaa? Entä onko noin 10 000 abortin tekeminen maassamme vuosittain väkivaltaa kohdun ulkopuolelle toistaiseksi realisoitumatonta elämää vastaan, vai onko kyseessä lisääntymisvapauden toteuttaminen, toisin sanoen naisten oikeuksien edistäminen?</p><p>Levottomien vanhusten lamaannuttaminen rauhoittavilla lääkkeillä voidaan määritellä väkivallan muodoksi, mutta voidaanko se käsittää ennemminkin henkilökunnan työrauhan parantamiseksi kemiallisin keinoin?</p><p>Viimeistään puheen siirtyessä esimerkiksi suuryritysten henkilökunnan "keventämiseen" tilanteessa, jossa huippujohto saa samalla superbonukset, on aika ottaa mukaan käsite<i> rakenteellinen väkivalta</i> (<b>Johan Galtung</b>). Sitä tuottaisivat siis markkinavoimat ja tietyissä tilanteissa yhteiskuntaan pesiytyneet käytännöt, jotka poliittinen päätöksentekokoneisto vaivihkaa hyväksyy.</p><p><h5>Väkivallan näyttämöt </h5>Väkivallan <i>agora</i>, sen esiintymisen "tori" tai näyttämö, voidaan ymmärtää ainakin kolmella tavalla. Ensimmäiseksi fyysinen agora, on se konkreettinen tila tai yhteisö, missä väkivalta tapahtuu.</p><p>Tähän ensimmäiseen tyyppiin kuuluvat perheyhteisöissä, kouluissa ja työpaikoilla tapahtuva kiduttaminen ("kiusaaminen") ja julkisissa tiloissa, kirjaimellisesti myös torilla, sekä liikenteessä tapahtuva väkivalta.</p><p>On hämmentävää, miten maan korkein poliittinen johto, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies ja muu korkein juridinen koneisto suhtautuvat hyväksyvästi liikenteen sisään pesiytyneeseen rakenteelliseen väkivaltaan ja sen jatkuvaan uhkaan.</p><p>Autoilijat rikkovat Suomessa, toisin kuin sosiaalisesti kehittyneissä maissa, systemaattisesti liikennelakia uhkaamalla jalankulkijoita suojatielle astumistilanteessa. Tämä rakenteellisen psyykkisen väkivallan muoto voitaisiin lopettaa nopeasti tehokkaalla laillisuuskampanjalla.</p><p>Toinen väkivallan esiintymisen agora on yksityisen ihmisen mielen näyttämö, siis reaaliset kokemukset väkivallasta ja käsitykset väkivallan määrästä yhteiskunnassa. Objektiivisuutta tavoitteleva kuva kannattaisi rakentaa ennen kaikkea kylmien tilastojen varaan, vaikkakin osa väkivallasta jää niiden ulkopuolelle.</p><p>Kolmas agora muodostuu koko yhteiskunnan ja kulttuurin aistittavissa olevasta turvallisuusatmosfääristä. Vaikka koulumassamurha muuttaa vuoden henkirikostilastoa kenties viidellä prosentilla, on sen vaikutus yleisesti koettuun atmosfääriin ja kansakunnan sisäiseen imagoon murskaava.</p><p><h5>Arvojen tarkistus </h5>Väkivallan syitä pohdittaessa psykologisten ja sosiologisten tekijöiden ohella ihmisen vapaata tahtoa ja geneettisiä taustoja ei voida laittaa sulkuihin. Näin ollen minkään kokoluokan panostuksilla esimerkiksi mielenterveyspalveluihin ei yhteiskunnasta väkivaltaa voida kovin merkittävästi vähentää.</p><p>Väkivallan kasvun pysäyttämiseksi pitää kysyä, onko meillä muun ohessa liikaa sallivuutta ja pedagogista heitteillejättöä, sairaalloista "väkivaltaviihdettä", internetin yhteyteen syntyviä väkivaltaa ihailevia uusheimoja, joutilaita ihmisiä ja kuvitteellisia ("ehdollisia") vankeusrangaistuksia.</p><p>Pitää toisaalta kysyä, onko meillä liian vähän kasvatettua hyve- ja vastuumoraalia, tiukkoja sosiaalisia siteitä ja yhteisöihin sitoutumista jaettujen traditioiden ja arvojen kautta sekä kansallista eettistä johtajuutta ja toimivia, tehokkaita projekteja.</p><p>Yhdysvalloissa 80-luvulla alkanut väkivallan ja vihan kulttuuri on rantautunut myös Suomeen. Kansalliset johtajamme eivät voi jäädä enää sivustakatsojiksi.</p><p><i>Kirjoittaja on kuopiolainen yhteiskuntatieteiden maisteri.</i> </p>

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.