Monelle osaajalle löytyy heti töitä Pohjois-Savosta

Hyvin menee mutta menköön, voidaan summata alueelliset kehitysnäkymät niin Pohjois-Savossa kuin suurimmassa osassa muuta Suomea. Ely-keskusten ja aluekehittäjien puolivuosittain esittämä katsaus alueidensa ja seutukuntiensa tilaan on parantunut kerta kerralta sen jälkeen, kun arvioissa tapahtui positiivinen käänne vuosi sitten.

Vientialojen hyvä vire Pohjois-Savossa näkyy etenkin teknologiateollisuudessa jo pulana osaavista työntekijöistä. Pohjois-Savon ely-keskuksen päällikön Jan Blombergin mukaan tarve on selvästi suurempi kuin avoimiksi ilmoitettujen työpaikkojen määrä.

Kysyntää kohdistuu yleisesti moniosaajiin. Työvoiman saatavuusongelma on sillä tavoin positiivinen, että se kertoo yritysten kasvuhaluista ja patoutuneesta potentiaalista. Ongelma odottaa kuitenkin pikimmiten ratkaisuaan, jotta tuleva kasvu ei jäisi lupaukseksi.

Saatavuuden haastetta on yritetty ratkaista muun muassa rekrytointikoulutuksen ja laajemman työnvälityspalvelujen hyödyntämisen avulla. Ammatillisen uudelleenkoulutuksen täytyy mukautua herkästi ja joustavasti muuttuviin tarpeisiin.

Erityisen myönteistä on, että Pohjois-Savossa työttömyys on laskenut koko maan keskiarvoa nopeammin ja työllisyysaste on Itä-Suomen korkein. Pitkäaikaistyöttömyydenkin kasvuvauhti on tasaantunut.

Yrityksissä usko parempaan tulevaisuuteen on edelleen lisääntynyt, vaikka Pohjois-Savon sisällä onkin yritys- ja seutukohtaisia eroja. Väestökehitys on Kuopio-vetoista, mutta viennin vahvuusalueet – metsäteollisuus, kone- ja energiateollisuus, terveysklusteri ja elintarviketuotanto – kattavat koko maakunnan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.