Mualiman napa on ansainnut aivan oman juhlan

Näillä näkymin Kuopion kuuluisa tori saa kaakkoisnurkkaansa sataneliöisen aidatun lasten leikkipaikan. Vaikka leikkipaikalle on ollut paikka varattuna torin käyttösuunnitelmassa jo vanhastaan, se on antanut odottaa itseään. Pieni karuselli Veljmies-patsaan läheisyydessä on palvellut vain pientä joukkoa.

Helmikuussa avattu Talvitori toi kaupunkilaisten iloksi luisteluradan, jäätaideteoksia ja jääliukumäen. Ainakin kevään väkirikkain yksittäinen toritapahtuma lienee luvassa lauantaina 28. huhtikuuta, kun juhlittavaksi tulee hiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen. Torilla alkaa olla ympärivuotisesti sellaista pöhinää kuin valtakunnanosakeskuksessa kuuluu.

Torin yleissuunnitelma tuo myös uuden oleskelualueen lounaisnurkalle, minne sijoittuu tuoleja ja istutuksia. Ajankuvaan kuuluu, että torin reunamille tulee ajoesteiksi 14 isoa kukkaistutusta ja kymmenen noin 600-kiloista graniittikuutiota.

Uudistuksia on osutettu tälle vuodelle siksi, että Kuopion tori juhlii tänä vuonna 200-vuotista taivaltaan. Mualiman napa sijoittui nykyiselle paikalleen 1818 ja siinä käytiin alkuun hevoskauppaa. Kauppatori siitä tuli 1856, kun kaupankäynti siirtyi sinne nykyisen Snellmaninpuiston kohdalta.

Omaa juhlaa torille ei juhlavuodesta huolimatta ole suunniteltu. Tori on kuitenkin siinä määrin keskeinen osa Kuopion identiteettiä, että se on ansainnut aivan oman ja erillisen juhlan, tai pitäisikö savolaisittain sanoa ”jonniimmoeset pilleet”. Kenties kaupunginorkesteri ja kaupunginteatteri voisivat paikata juhlapuutteen rakentamalla paikallisten solistisuuruuksien kanssa syntymäpäiväohjelman?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.