Myrkkyiskun tekijöistä ei jää epäselvyyttä

Kansalaisjournalistiryhmä Bellingcatin ja tutkivien journalistien The Insider Russia -sivuston viikonloppuna julkaisemat tiedot poistavat loputkin järjelliset epäilyt Salisburyn maaliskuisen hermomyrkkyiskun tekijöistä. Myrkytyksestä epäiltyjen kahden venäläismiehen passien ja muiden asiakirjojen tiedot viittaavat tekaistuihin henkilöllisyyksiin ja huippusalaiseen toimeksiantoon, jonka jäljet johtavat Venäjän turvallisuuspalveluun ja puolustusministeriöön.

Tiedot kumoavat presidentti Vladimir Putinin tuoreen vakuuttelun, että miehet ovat siviilejä. Kaksikon esiintyminen venäläisen RT-kanavan haastattelussa tavallisina Salisburyn katedraaliin tutustuneina turisteina oli niin ikään pelkkää kyynistä teatteria.

Venäjän selitysten paljastuminen kohta kohdalta valheeksi ei yllätä ketään, tuskin lopulta venäläisiäkään. Britannian tiedustelupalvelulla on ollut kasassa vankka todistusaineisto iskun alkuperästä. Ilman näyttöä tapahtuma ei olisi johtanut diplomaattiseen selkkaukseen tai vakuuttanut EU:ta ja USA:ta uusien Venäjän vastaisten pakotteiden tarpeesta.

Aineiston vuoto julkisuuteen on uusi näpäytys Putinille, jonka johdolla on levitetty tuttua vastatarinaa länsimaisesta lavastuksesta ja salaliitosta. Viesti Venäjän kansalle on ollut ehkä tarkoituksellakin kaksinainen. Samalla kun jääräpäisesti kiistetään osallisuus Salisburyyn, tullaan kuitenkin vihjanneeksi, millainen kohtalo Sergei Skripalin kaltaisia maanpettureina pidettyjä kaksoisagentteja odottaa.

Neuvostoliitossa ei ollut temppu eikä mikään uskoa yhtä aikaa kahteen keskenään ristiriitaiseen totuuteen. Sama ajattelumalli näyttää olevan voimassa Putinin Venäjällä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.