Näin ei voi jatkaa

Newyorkilaisen Sofitel-hotellin viime lauantainen ranskalainen episodi on todennäköisesti vain jäävuoren huippu ongelmasta, joka koskettaa päivittäin syvältä tuhansia ja taas tuhansia maailman naisia. YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta huolimatta nimettömät ja turvattomat palveluammattien alipalkatut naiset ovat turhan monille vallankäytön sokeuttamille miehille edelleen pelkkiä piikoja, joille voi tehdä missä tahansa ja milloin tahansa mitä tahansa.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajan Dominique Strauss-Kahnin tapaus on viime aikojen kuohuttavimpia. USA:ssa, jossa julkinen moraali on Manner-Eurooppaa tiukempi, on maan valtiovarainministeri Timothy Geithner vaatinut tiukasti Strauss-Kahnin erottamista virastaan, vaikka raiskausepäilyn tutkinta on vielä kesken.

Samalle kannalle ovat asettuneet myös jotkut Euroopan unionin jäsenmaiden naispuoliset talousministerit. Jos kysyttäisiin maailman yleistä mielipidettä, tuskin sieltä heruisi ymmärrystä ylellistä elämää viettäneelle loistavalahjaiselle ranskalaiselle "kaviaarisosialistille".

Oman sisäisen talouskriisinsä kanssa tuskailevan EU:n suurin huoli näyttää olevan, että Strauss-Kahnin seuraajaksi saadaan joku toinen eurooppalainen talousmies tai -nainen. Tähän huoleen on tietysti perustelunsa, koska ilman IMF:n tukea unionin on mahdotonta saada talouttaan taas raiteelleen.

EU on kuitenkin halunnut esiintyä monissa asioissa - yhtenä esimerkkinä ympäristönsuojelu - koko maailman omanatuntona ja tiennäyttäjänä. Strauss-Kahnin seuraajan kansallisuutta enemmän unionin pitäisi kantaa juuri nyt huolta niistä naisista, joita orjuutetaan ja nöyryytetään päivittäin seksuaalisesti ja jopa keskellä yltäkylläisintä amerikkalaista luksuselämää, jossa 32-vuotiaan guinealainen yksinhoitaja hyväosaisten jälkiä siivosi.

Ranskan vuoden 1789 Suuri vallankumous poisti aatelisten etuoikeudet, joihin oli kuulunut yhtenä myös aatelismiesten "ensiyön oikeus" alustalaistensa vastavihittyihin aviovaimoihin. Luulisi Strauss-Kahninkin sosialistina tämän tienneen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Liikennepolitiikassa hallituskriisin ainekset

Äänestysikärajan laskua voisi kokeilla

Mistä voin luopua

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.