Näin meitä apinoita koijataan

Aleksandr Larinin mukaan Kiina näkee Kreikan kriisiä mahdollisuutena vahvistaa asemaansa Euroopassa.

– Kiina aikoo joka tapauksessa osallistua Kreikan talouden elvyttämiseen. Kiina on nyt hyvässä investointikunnossa. Lisäksi Kreikan kautta voidaan kuljettaa Venäjän kaasua Eurooppaan.”

Lainaus näyttää uutiselta. Siinä on vain pieni kielivirhe.

Teksti on poimittu venäläisen uutistoimisto Sputnikin suomenkieliseltä verkkosivulta. Facebook-profiilinsa otsikossa Sputnik lupaa: ”Kerromme vaietuista asioista.”

Tuntemattoman politologin Larinin näkemyksille rakennettu juttu Kreikan ja Kiinan suhteista ei ilmestynyt vahingossa verkkoon maanantaina, samaan aikaan kun Ranskan ja Saksan johtajat keskustelivat Pariisissa Kreikan velkasotkun selvittämisestä. Jutun pieni viittaus Venäjän kaasukuljetuksiin kytkee ketjuun myös Ukrainan.

Tiistaina Sputnik kertoi, että Kreikka haluaa liittyä jäseneksi Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan eli BRICS-maiden perustamaan uuteen NDB-kehityspankkiin. NDB on Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vastine, jossa suurinta valtaa käyttää Kiina. Samaan syssyyn toinen Sputnikin juttu totesi, että Kiina ja Venäjä rakentavat yhdessä uuden maailmanjärjestyksen.

Jutut ovat kiinnostavia, mutta niissä on yksi ongelma. Harva tietää, miten suuri on niistä on totta. Yleensä niissä on jotain paikkansapitävää ja paljon muuta.

Muu on sitä, mitä olemme tottuneet kutsumaan propagandaksi. Propaganda sekoittaa oikean ja keksityn, tiedon ja tunteet. Se ei piittaa totuudesta vaan rakentaa ikioman uskomusten järjestelmänsä, johon kuuluvat myös itse keksityt lähteet.

Propaganda kysyykin, ketä uskot. Se vetoaa lupaamalla kertoa oikean totuuden – juuri ne tärkeät ja kiinnostavat asiat, joista valtajärjestelmä vaikenee.

Viimeistään Ukrainassa vuosi sitten tapahtunut malesialaisen matkustajalentokoneen alasampuminen ja sitä seurannut informaatiosota havahduttivat meidät ymmärtämään, millaisessa maailmassa nyt elämme. Samalla mukaa kun yhtenäiskulttuuri on pirstaloitunut, perinteiset instituutiot ovat menettäneet valta-asemansa tiedon tuottajina, välittäjinä ja portinvartijoina.

Sosiaalisessa mediassa valta on jokaisella yhtä aikaa, ja sitä käytetään. Sitä käytetään myös hyväksi.

Ei ole enää harvinaista, että yritysjohtaja tai yliopiston opettaja jakaa some-linkin, joka johtaa vihasivustolle. Se voi johtaa myös tekaistuun uutiseen, jossa on vähän varastettua ja loput puutaheinää.

Ongelmallista on nimenomaan jälkimmäinen. Överiksi vedetyt jutut puhuttavat, viihdyttävät ja koukuttavat. Ne tuntuvat melkein vitseiltä, mutta eivät ole sitä. Joku on ne tehnyt, ja tekijällä on ollut tarkoitus.

Huutomerkkiotsikoista tunnettujen kauhistelusivustojen suurin käyttövoima on kuitenkin ahneus. Joka kerran kun joku klikkaa entisen mitävittua-sivuston, nykyisin uutisalustaksi naamioidun mvlehden linkkiä, nettitunnuksen omistajalle kilahtaa lisää mainosrahaa. Näin meitä apinoita koijataan.

Propaganda palkitsee kohteensa oivaltamisen riemulla. Se kirjoittaa historiaa uusiksi, mutta tavoitteet ovat tulevaisuudessa.

Venäjän uusi ääni kertoo meille edessä siintävästä aikakaudesta, jossa EU on hajonnut, Nato perääntynyt ja USA surkastunut. Venäjä tarjoaa turvapaikan islamistien uhkaamille eurooppalaisille. Vision voi summata sekä Sputnikin että Russia Todayn päivityksistä, mutta yhtä lailla siihen voi törmätä vaikka vauvaperheiden keskustelufoorumilla.

Ei ihme, ettei kukaan tunnu enää oikein tietävän, mikä on totta ja mikä ei. Ei voi tietää, ellei ole ikinä aikaa syventyä ja ajatella.

Onneksi syventyminen on vielä muutamille työ. Tutkija Saara Jantusen kirja Infosota ilmestyy ensi syksynä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.