Nato-miehet ja julkinen keskustelu

Kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on suivaantunut ylijohtaja Pauli Järvenpään äskettäisestä 60-vuotishaastattelusta. Vuodenvaihteessa Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussa puolustusministeriössä työskentelevä Järvenpää ihmetteli sitä, että sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) julkistivat omat kielteiset Nato-kantansa jo ennen tekeillä olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistumista.

Tuomiojan kritiikillä on kaksi kärkeä. Ensiksi hän paheksuu sitä, että kriittisiä Nato-käsityksiä esittävät leimataan keskustelun estäjiksi. Nato-kannattajat sen sijaan saavat koko ajan palstatilaa omille näkemyksilleen.

Toiseksi Tuomioja korostaa, että virkamiehet - kuten Järvenpää - virkatoimissaan toimisivat lojaalisti poliittisen johdon ja eduskunnan vahvistamien linjausten toteuttamiseksi.

Puolustusministeriön johtaviin virkamiehiin kuuluvan Järvenpään 60-vuotishaastattelu olisi siis Tuomiojan mielestä pitänyt jättää tekemättä, jotta Nato-kannattajille ei olisi annettu palstatilaa. Pitäisikö lehtien kiintiöittää syntymäpäivähaastattelunsa niin, että sekä Nato-kannattajat että jäsenyyden vastustajat saisivat yhtä paljon palstatilaa? Ei kai nyt sentään.

Järvenpään lojaalisuudesta taas ei paljon kerro se, että hän julkisesti suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen eri tavalla kuin presidentti ja pääministeri. Hänellä on oikeus lausua kantansa, varsinkin nyt, kun Suomen linjaa seuraaville vuosille vasta ollaan pohtimassa.

Samanlainen oikeus mielipiteisiinsä on tietysti myös presidentillä ja pääministerillä, vaikka Järvenpää onkin oikeassa siinä, että poliittisen johdon tiukat kannat lukkiuttavat keskustelua. Näyttää siltä, että tärkeimmistä linjoista on jo päätetty. Toisenlaisten näkemysten esittäminen on oman pään hakkaamista puuhun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Loukkaantumisen aika

Luokkakokous – "Yhtä nopeasti kuin joukko katosi pihalta ruusuineen olivat nämä ihmiset nyt palautettavissa tähän epätodelliseen kuplaan"

Ydinvoima tulee vihreiden eteen ehkä kahdestikin

Vapaaehtoista muuttoa maalle ei pitäisi estää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.