Naton kannatus kasvaa

Joka viides suomalainen suhtautuu sotilasliitto Natoon myönteisemmin Barack Obaman noustessa Yhdysvaltain presidentiksi. Tämä käy ilmi Ilta-Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä kyselystä, joka julkistettiin 1.12. Vain kahden prosentin mukaan suhtautuminen sotilasliittoon muuttuu nyt kielteisemmäksi. Obaman valinta ei muuta 61 prosentin mielipidettä Natosta millään tavalla. Tutkimuksessa haastateltiin 1 200 henkilöä.

Eurooppalaiset Suomi mukaan luettuna ovat ladanneet paljon odotuksia USA:n tulevaan presidenttiin. Vaikka gallupin mukaan Nato-myönteisyys Suomessa näyttää lievästi kasvaneen, se ei kerro koko totuutta. Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen nykyistä ulkopoliittista linjaamme. Se tarkoittaa, että Suomi pysyy sotilasliittoutumien ulkopuolella.

Naton kannattajat muistuttavat, että Suomi on jo tehnyt maailmalla yhteistyötä Nato-johtoisissa operaatioissa. Siitä ei ole pitkä matka Nato-jäsenyyteen. Näin tietysti on, mutta Suomen valtionjohto ei ole tehnyt selkeää elettä Natoon liittymiseksi. Sellaista ei myöskään ole odotettavissa lähiaikoina.

Miksi Barack Obaman valinta USA:n presidentiksi voisi muuttaa Suomen Nato-kielteistä kantaa? Syitä ei yksinkertaisesti ole. Obama on ennen kaikkea Yhdysvaltain presidentti, ja hänen suurimmat haasteensa ovat saattaa maansa talous oikeille raiteille ja lopettaa Irakin sota. USA:n johto on painottanut, että Suomen mahdollinen liittyminen Natoon on sen oma asia. Yhdysvallat ei ole houkuttelemassa Suomea liittoumaan. On luultavaa, että amerikkalaisten linja pysyy samanlaisena myös Obaman valtakaudella.

Obama voi halutessaan vaikuttaa Naton rooliin maailmalla. Jos sotilasliitosta rakennetaan aidosti rauhanturvaorganisaatio, kiinnostus sitä kohtaan kasvanee Suomessakin. Yhdysvalloilla on vaalittavaan maansa kansalliset edut maailmalla. Nato on tässä mielessä ollut yksi sen "työkalu". Siksi Suomen kaltaisen puolueettoman maan on harkittava tarkkaan mahdollisen liittoutumisen hyvät ja huonot puolet.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.