Neljä vuotta, jotka muuttivat Suomea

Kun Suomi liittyi 1990-luvun puolivälissä Euroopan unioniin, monet viisaat ennustivat, miten maan oma eduskunta menettää vähin erin valtaansa ja merkitystään. Ennustukset eivät käyneet toteen.

Erityisesti nyt lopuillaan oleva nelivuotiskausi on todistanut, miten eduskunta on edelleen Suomen poliittisen elämän keskeinen elin, jota sekä hallituksen että ylimmän valtiojohdon on kuultava ja myös toteltava. Vuosien 2007-2011 kansanedustajat voivat sanoa työstään Helsingin Arkadianmäellään, että "ne olivat vuosia, jotka muuttivat Suomea".

1990-luvulta lähtien hallitukset ovat levänneet lavealla perustalla ja kyenneet toteuttamaan politiikkaansa näin toimikauden alussa sovitun hallitusohjelman hengessä. Vuodesta 2007 lähtien hallitusvaltaa ovat käyttäneet suvereenisti kolme ei-sosialistista puoluetta keskusta, kokoomus ja ruotsalainen vihreillä väritettynä.

Esko Ahon johtaman vuosien 1991-1995 porvarihallituksen kausi oli sisäpoliittisesti myrskyistä, kun vasemmistopuolueet ja niitä lähellä oleva ay-liike tekivät kaikkensa hallituksen esitysten torjumiseksi. Tällä vaalikaudella suurin oppositiopuolue SDP on ärhäköitynyt vasta kauden loppuvaiheissa. Yleisesti ottaen se on käyttäytynyt säyseästi. Myös työmarkkinoilla on ollut kokonaisuudessaan harvinaisen rauhallista.

Vuonna 2008 yllättäneen kansainvälisen rahoituskriisin ja sitä seuranneen laman olisi pitänyt periaatteessa antaa SDP:lle mahdollisuudet hallitusvallan haastamiseen, mutta hyvä tilaisuus jäi hyödyntämättä. Miksi? Keskeinen syy lienee siinä, että henkilövaihdoksista huolimatta puolue ei onnistunut löytämään itselleen uskottavaa johtoa.

Lamasta, Euroopan unionin sisäisistä ongelmista ja vaalirahaskandaaleista korjasivat näin hyödyn Timo Soinin johtamat perussuomalaiset, joiden kannatus on mielipidemittausten mukaan peräti kolminkertaistunut vaalikauden aikana. Perussuomalaisten nousu on ollut yksi vaalikauden historiallisia muutoksia.

Kuumana käyneen vaalirahoituskeskustelun yksityiskohdat unohtuvat. Sen sijaan on selvää, että menneitten aikojen "maan tapaan" ei kaiken kohun jälkeen ole enää paluuta vaalikamppailujen rahoittamisessa.

Vaalirahakohun merkittävin uhri oli nuhteettomuuden perikuvana pidetty pääministeri Matti Vanhanen, joka kielteisen julkisuuden seurauksena pakotettiin luopumaan pääministerin ja keskustapuolueen puheenjohtajan tehtävistä. Jälkikäteen hän on vapautunut epäilyistä, mutta tuli oli jo työnsä tehnyt.

Nelivuotiskausi muutti pysyvästi myös tasavallan presidentin asemaa. Matti Vanhanen ja hänen seuraajansa Mari Kiviniemi ottivat EU-asioissa pääministereinä sen paikan, joka heille nykyisen valtiosäännön mukaan kuuluu ja rajasivat näin presidentin vaikutusmahdollisuuksia. Hallituksella olisi ollut halua presidentin ulkopoliittisen vallan supistamiseen enemmänkin, mutta siihen sen voimat eivät riittäneet SDP:n lujan vastarinnan vuoksi. Oli historiallista, että parlamentti ei taipunut parlamentarismia ajaneen hallituksen tahtoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.