Norja näyttää esimerkkiä

Ilotulitteista uudenvuoden yönä johtuneiden silmävammojen määrä Suomessa on lähes 30. Luku on suurinpiirtein sama kuin vuotta aikaisemmin. Yksikin silmävamma on kuitenkin liikaa, ja siksi tapahtuneeseen on suhtauduttava vakavasti.

Uusin ilmiö näyttää olevan ilotulitteiden paukuttelu kerrostalojen käytävissä. Tästä nähtiin ikävä esimerkki Kuopiossa vähän ennen vuoden vaihtumista. Paukun aiheuttamat tuhot jäivät onneksi melko vähäisiksi, mutta tulite pelästytti talon asukkaat pahanpäiväisesti. Epäilty tekijä on alaikäinen poika.

Vuodenvaihde oli onneksi monilla paikkakunnilla yllättävän rauhallinen. Kuopion keskustassa ja Petosen kaupunginosan keskusta-alueella oli nyt ensimmäistä kertaa ilotulituskielto. Se piti poliisin mukaan hyvin. Muualla sen sijaan räiskintä on oli perinteistä.

Ilotulitekielto ei purrut esimerkiksi Turun keskustassa, jossa pelastuslaitos ja poliisi tekivät hartiavoimin töitä luvattomien rakettien ja muiden tulitteiden ampujien jäljittämisessä.

Menneen vuodenvaihteen jälkeen herää jälleen kysymys, tulisiko ilotulitteiden käyttöä rajoittaa entisestään. Norja kielsi ilotulitteet yksityishenkilöiltä ensi vuodenvaihteessa. Kielto koskee vain ilmaan ammuttavia raketteja, maassa sähiseviä saa ostaa edelleen.

Norja on tehnyt viisaan ja oikeansuuntaisen päätöksen. Suomi voisi ottaa naapurimaastaan esimerkkiä. Uudenvuoden ilotulitus voidaan toki järjestää, mutta se tulisi järjestää johdetusti ja kontrolloidusti.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hädässä halkio tutaan

Maailma on umpisolmussa

Hallituksen suurin urakka voi niukin naukin toteutua

Väestön keskittyminen ei ole luonnonlaki

Kilpailuttamisissa hinta ei voi olla ainoa valintaperuste

Lypsykoneessa

Rinneturmia ei voi mitenkään kokonaan estää

Voi tikkerperkele

Kristittyjen pitää sopia perheriitansa

Savolainen hulluus luo elämää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.