Nostalgiaa kehiin

Nostalgia puree suuriin ikäluokkiin. Ikisuosikiksi noussut Heikki Harman Pop eilen - toissapäivänä -ohjelma lopetettiin vuoden lopussa Yleltä mutta nyt ohjelma ponnahtaa taas pintaan, tällä kertaa Radio Novalla.

Yli viisikymppiset kehräävät yhtä lailla Jake Nymanin musiikkiohjelmalle, joka sai jatkaa elinkaartaan Ylellä. Varttuneita puhuttelee myös arkiaamuisin kuultava Muistojen bulevardi, jossa soitetaan musiikkia etupäässä 1950–1960-luvulta. Aikuisia varten on niin ikään olemassa erilliset 1970- ja 1980-luvun musiikkiohjelmat puhumattakaan Entisten nuorten sävellahjasta.

Nostalgiaan perustuvat myös entisten koululaisten tai tietyssä kaupungissa tai kaupunginosassa kasvaneiden Facebook-ryhmät. Esimerkiksi Pieksämäellä on oma ryhmänsä Kartsankiertäjät, josta tuli perustamisen jälkeen nopeasti suosittu. Nyt Kartsankiertäjät järjestävät oman kesäisen tapahtumansa, joka varmasti vetää väkeä Pieksämäeltä ja paljon kauempaakin.

Pieksämäen suurin kesätapahtuma Big Wheels kerää kaikenlaisia autoharrastajia ja iloisesta yhdessäolosta nauttivia, mutta senkin ytimessä on nostalgia: 1950-luvun jenkkiraudat ja kauniit kellohameiset naiset sekä tietenkin komeat nahkatakkiset miehet.

Tähän on tultu, keski-ikäisille on annettu pienehkö viihtymisen lokeronsa, mutta se ei ole tapahtunut auliisti, sillä kulttuurimme sisäisessä sanattomassa neuvottelussa keski-ikäisiä ei nähdä houkuttelevana neuvotteluosapuolena. Koska heitä on kuitenkin niin paljon, on jonkinlainen yhteiskuntasopimus pitänyt solmia.

Yle lopetti Harman musiikkiohjelman perustelemalla ratkaisua uudistumistarpeella. Näin siitä huolimatta, että ohjelma kuului kaikista suosituimpiin. Kaupallinen kanava tunnistaa maksavan yleisön ja varmaan suunnittelee ohjelman ympärille oheistoimintaa, joka näkyy tuloina.

Aina silloin tällöin on huomattu, että yhteiskunnassamme rahat ovat yli viisikymppisillä. Silloin on myös saatettu sanoa, että heillehän juuri pitäisi tuottaa houkuttelevia palveluja ja kohdistaa mainontaa, jos seurattaisiin markkinatalouden oppeja.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kuka nyt haluaisi perehtyä keski-ikäisen sielunelämään, sillä olemme osa länsimaista kulttuuria, joka sattumoisin perustuu nuoruuden palvontaan. Tässä kulttuurissa muun muassa kuuluu kohdistaa nuorille, rahattomille ihmisille valtavia kuluttamispaineita ja jättää vanhemmat huomiotta.

Mutta kun nuoria on enää aika vähän ja sen sijaan keski-ikäisiä ja sitä vanhempia yhä enemmän. Viimeisenä ovat pystyssä vanhat naiset, jotka perivät vielä vanhemmat puolisonsa. Heillekin palveluja, esimerkiksi puhelinsovelluksia ja viihdesivustoja tulisi kehitellä ja markkinoida, eikä vain nuorille miehille.

Jos moninainen tuotekehitys todella voimistuisi ja mukana olisi seniorikuluttajien asiantuntijaraati, saattaisi käsitys keski-ikäisten ja sitä vanhempien mieltymyksistä ja toiveista muuttua paljon sävykkäämmäksi ja suorastaan kiinnostavaksi.

Vaikutus säteilisi läpi koko yhteiskunnan, jopa niin, että vanhusten palvelujen taso vähitellen paranisi. Heistä kun olisi tullut tavoiteltuja kuluttajia ja siten arvokkaita kansalaisia ja yksilöitä, joiden hyvinvoinnista järjestettäisiin kilpailuja.

Sote-menot leikkautuisivat, kun tylsistyvät iäkkäätkin virkistyisivät harrastamaan, elämään ja unelmoimaan.

Mikä parasta, näkökulman onkin ihan oikeasti väestön ikääntyessä muututtava, jos ja kun ihmiset halutaan pitää vireinä ja innokkaina työskentelemään seitsenkymppisiksi.

Ja saavat he rakastaakin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Välttämättömyydestä tulee hyve

Puolueen etu ennen kaikkea

Kotimaista ruokaa pääsiäisen juhlapöytään

Hammaslääkärikoulutus muistuttaa yhteistyöstä

Mikä ei muutu

Kolmannen asteen ratkaisu

Automatkoista halutaan entistä turvallisempia

Kokemus korvaa määrän Savon EU-ehdokkaissa

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.