Nousua seuraa aina lasku

Osakemarkkinoilla pelaavat aivan samat säännöt kuin kesäsäässä: sateen jälkeen tulee pouta ja myrskyn jälkeen tyyntä. Ja päinvastoin. Eli nousua seuraa aina lasku ja laskua nousu. Tämä on nähty viimeksi Kiinassa, missä osakekurssit nousivat viimeisten 12 kuukauden aikana peräti 150 prosenttia. Nyt kurssit ovat pudonneet noin kolmanneksen kesäkuun puolivälin jälkeen niin Shanghain kuin Shenzheninkin pörssissä eli jokseenkin vuoden takaiselle tasolle.

Kuplaa selittää esimerkiksi se, että moni yritys on ottanut pankkilainaa omia osakkeitaan vastaan – ja sijoittanut lainarahaa osakemarkkinoille. Lama syvenee, jos pankit alkavat esittää realisointivaatimuksia.

Kiinalaisten kotitalouksien omaisuudesta noin 15 prosenttia on HSBC-pankin mukaan osakemarkkinoilla. Kun omaisuuden arvo laskee, into kuluttaa hiipuu. Tilanteen dramaattisuutta korostaa se, että kuluttajien luottamus on alkanut nopeasti huveta samaan aikaan kun maan talouskasvu hidastuu.

Valtio on tosin ryhtynyt vakauttamaan markkinoita muun muassa kieltämällä suurimpia osakkeenomistajia myymästä osuuksiaan listaosakkeista kuuteen kuukauteen. Torstaina kurssit nousivatkin.

Kurssien heilunta kielii rahoitusongelmista ja velkaantumisesta. Jos tilanne kriisiytyy, se näkyy Suomessakin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Notre Dame yhdisti Ranskan ja kristikunnan

Verotuksen suuresta linjasta kehitteillä konsensus

Valinnat on tehty

Mestarien jäljillä

Sipilän odotettu ratkaisu lisää paineita sinipunaan

Ponssen niiaus ei anna toistaiseksi aihetta pelkoon

Lukeminen kannattaa aina

Warren ja Warren päästöt

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.