Nuoret lukevat yhä

Sanomalehtien liiton vuosittain teettämien mediankäyttötutkimusten mukaan sanomalehtiä päivittäin lukevien nuorten määrä alkoi laskea runsas 20 vuotta sitten. Trendi on jatkunut samanlaisena, vaikka vuosina 1999-2004 määrä väliaikaisesti hieman kasvoikin.

Viime vuoden lopulla teetetyn tuoreimman tutkimuksen mukaan neljännes 12-20-vuotiaista nuorista luki jotakin sanomalehteä päivittäin. Vielä 2004 näin teki 40 prosenttia nuorista.

Sanomalehdissä kehitystä on luonnollisesti seurattu huolestuneena. Loppuvatko sanomalehdiltä tilaajat?

Synkkyyteen ei ole kuitenkaan ole aihetta. Tuorein tutkimus kertoo, että internet on noussut nuorten tärkeimmäksi ja mieluisimmaksi tiedotusvälineeksi ohi television. Internetissä nuoret myös lukevat runsaasti sanomalehtiä.

Sanomalehti ei nykyisin ole enää vain paperille painettu ja aamulla tiettyyn osoitteeseen kannettu lehti. Se on edelleen myös sitä, mutta se on myös sähköistä palvelua, jota sanomalehdet tarjoavat lukijoilleen internetissä.

Sanomalehdet hallitsevat sisällön tuottamisen. Sen ovat huomanneet lehtien lukijat internetissä. Ihmiset hakeutuvat koko ajan enemmän ja enemmän juuri sanomalehtien internetpalveluihin, joissa uutiset päivittyvät nopeasti aamusta iltaan.

Suomalaisilla sanomalehdillä on loistokas menneisyys, mutta niillä on edessään myös valoisa tulevaisuus. Se edellyttää huolehtimista lehtien - niin painettujen kuin sähköistenkin - korkeasta journalistisesta laadusta.

Savon Sanomien kaltaisten maakuntalehtien kannattaa huomata, että Sanomalehtien liiton tutkimuksen mukaan nuoret mieluiten lukevat kotimaan uutisia ja paikallisia uutisia. Viimeksi mainitut ovat maakuntalehtien ruisleipää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sitä saa, mitä tilaa

Savolaista small talkia

Lihan alkuperämaatietoa ei oikeasti tarvitse aina kertoa

Talouskehitystä on seurattava herkeämättä

Kuningas kävi vaatimattomassa studiossa, eikä musiikki ollut enää entisellään – silti Wiskari möyrii matona korvassa

Puoli Suomea liikkeellä

Kaivoslakia sopii muuttaa, mutta harkiten

Asuntovelallisella on nyt kissanpäivät

Ensimmäisen ja viimeisen välissä

Lapinlahden hieno perinne ansaitsee katsojien tuen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.