Nyt on suhteita

Maan hallitusta ja erityisesti pääministeri Matti Vanhasta on moitiskeltu passiivisuudesta ulkopolitiikan ja siihen liittyen myös EU-asioiden hoidossa. Arvostelua on tullut sekä oppositiosta että hallituspuolueiden omista riveistä.

Tyylilleen uskollisena pääministeri on kohautellut olkapäitään ja sanonut, että asiat ovat hoidossa ja suhteet kohdallaan. Epäilevien tuomaiden on pakko tarkistaa kantansa viimeistäänkin nyt, kun hallituksen johto on lähtenyt viettämään todellista ulkopoliittista superviikkoa niin länteen kuin itäänkin.

Pääministeri itse kävi pitkät keskustelut ilmastokysymyksistä Yhdysvaltain varapresidentin Dick Cheneyn kanssa Washingtonissa. Voisi kuvitella, että tapaamisessa puhuttiin paljon muustakin kuin ilmoista.

Valtiovarainministeri ja hallituksen varapääministeri Jyrki Katainen istui päivää myöhemmin silmätysten Kiinan pääministerin Wen Jiabaon kanssa. Suomen ja Kiinan suhteitten ohessa vaihdettiin mielipiteitä myös kansainvälisen politiikan ajankohtaisista kysymyksistä.

Mitäpä tähän sanoo muuta, kuin että nyt on suhteita... Yhdysvallat ja Kiina ovat tämän hetken ehdottomat supervallat, joten syvemmälle vallan kammareihin eivät Suomen poliittiset johtajat voi enää päästä.

Kun jotain rupeaa tapahtumaan, niin asioilla on taipumus kertaantua. Niitä tulee "puakkupäin", kuten Savossa sanotaan. Vanhasen USA- ja Kataisen Kiina-uutisten jatkoksi tuli heti tieto, että pääministeri tapaa ensi viikolla Pariisissa Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn.

Maailman valtakeskuksista jää vielä käymättä Moskova. Venäjän pääministerin vaihtuminen antaa Suomen johdolle hyvän syyn nousta junaan ja lähteä kolkuttelemaan Kremlin oville.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Keskustan kääntymys

Puheisiin Itäradasta on syytä tarttua hanakasti

Nolla ei ole merkitsevä numero

Sitran ilmastopuheista puuttuu pohdinta ja realismi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.