Nyt tarvitaan tekoja

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) luonnehti Helsingin Sanomien haastattelussa maanantaina kuluvaa viikkoa euron tulevaisuuden kannalta "keskeiseksi". Ehkä parempi luonnehdinta olisi, että kuluva viikko on euron tulevaisuudelle ratkaiseva.

Odotukset kohdistuvat viikonvaihteeseen. Perjantaina koolla ovat euroalueen valtiovarainministerit ja lauantaina kaikkien EU-maiden talous- ja rahoitusasioista vastaavat ministerit, jotka muodostavat Ecofin-neuvoston.

Näissä kahdessa kokouksessa valmistellaan asioita, joista EU-maiden valtionpäämiesten on määrä päättää EU:n huippukokouksessa sunnuntaina. Epävirallisempaa valmistelua on meneillään koko viikon ajan muunmuassa Euroopan johtajien kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Kuluvalla viikolla pitäisi vihdoin saada aikaan ratkaisuja, joilla Kreikan katastrofaaliseen taloustilanteeseen saadaan vihdoin joku selkeys. Julkilausumat eivät enää auta, vaan poliitikkojen pitää edetä puheista nopeisiin tekoihin.

Tähän saakka on hoettu, että heinäkuussa tehdyt päätökset on toteutettava. Se ei enää riitä, vaan tarvitaan uusia ratkaisuja. Ratkaisujen on oltava sellaisia, että kriisi ei leviä muihin maihin. Vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti Italia ja Espanja.

Viikonvaihteessa EU-maiden poliittiset johtajat joutunevat ottamaan kantaa myös pankkien tukemiseen. Jo nyt lienee selvää, että pankkeja on tuettava, on vain päätettävä millä tavalla se tehdään.

Vaikka väliaikaista rahoitusvakausvälinettä (ERVV) on vahvistettu, valtuuksia ei toistaiseksi ole käytetty tarkoitukseen. Niin onkin hyvä. Suomen kannan mukaisesti on ensin käännettävä katseet pankkien omistajiin ja kansallisvaltioihin. Vasta sen jälkeen on tarvittaessa turvauduttava ERVV:hen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.